keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Hyviä hetkiä

Lumen peittämä maisema, päivän aurinkoiset hetket ja iltaan sinertyvä puutarha ovat olleet tämän joulun loppumaton kiitollisuuden aihe. Eteläisessä Suomessa valkoinen joulu ei aina ole itsestäänselvyys. Koko joululoma on tuntunut niin rennolta. Oli mahtavaa käydä aattona pulkkamäessä. Nuorisoakaan ei ole juuri tarvinnut patistaa ulos. Lumi luo tunnelman, jollaista ei voi pakottaa.


Nauru on raikanut ja aikaa riittänyt yhdessäoloon. Vaikka pian on taas pakko avata työkone, tuo lasten lomailu ihan eri rytmin töihinkin. Keskellä päivää käydään ulkoilemassa, mikä katkaisee hyvin myös oman istumisen. Happihyppelyn (ja päiväunien) jälkeen on omakin olo virkeämpi. 


Olen innostunut pakkaamaan mukaan glögiä, kun sitä vihdoin saa koko allergiaperhe juoda. Aikuisempaan makuun ostettu tyrniglögi oli loistava. Iloinen kellertävä väri toi hymyn huulille, kun siivoilin kasvihuonetta.  Toivon mukaan lumesta saadaan nauttia vielä pitkään, vaikka sulamisen merkkejä onkin havaittavissa. Voisin ilomielin keitellä vielä useammat pulkkamäki-glögit. 


Rentoja ja iloisia hetkiä välipäiville! Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että lumi pysyy maassa. 

SHARE:

7 kommenttia

  1. Kauniit kuvat. Eipä ole tullut käytyä pulkkamäessä vuosiin. Meillä on ollut hiljainen joulu. Syöty, oltu kotona, maattu. Ei oikein minun juttuni. Mikki puuttuu tuomasta iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu ja liikunta on todettu täälläkin hyväksi vastapainoksi kaikelle sille olemiselle, syömiselle ja makaamiselle. Onneksi teillä on kohta taas vauhtia kahden Mikin edestä :)

      Poista
  2. Ihanasti noista kuvista välittyy se kiireetön tunnelma. Moisesta on saatu itsekin nauttia tänä jouluna, lepo on tehnyt terää. Mukavia talvipäiviä ja lupsakkaa loppuvuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupsakkaa loppuvuotta sinnekin. Täällä alkoi jo vähän tuo lumi sulaa. Me lähdettiin onneksi juuri kohti lumisempia maisemia :)

      Poista
  3. Tyrniglögi on kyllä hyvää, maiston sitä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Mukavia välipäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tyrnin mausta muutenkin, mutta yllätti miten hyvin se sopii glögiin. Rattoisia välipäiviä sinnekin :)

      Poista
  4. Näyttää herkulliselle tuo tyrniglögi!

    Ihan ensimmäisenä kuin näin tuo edellisen postauksen hyasinttikuva ihmettelin mitä ihmeen tädykkeitä olet leikkoina löytänyt...Vasta kun avasin postauksen ja näin kuvan suurempana tajusin että kanervaahan ne :D Kuvassa hyasintin sävy lupaa niin kummasti kevättä ja kesääkin, että aivotkin näköjään meni ihan solmuun :D

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig