torstai 3. tammikuuta 2019

Kahdenlaisia ajatuksia

Tammikuussa on se erikoinen piirre, että vaikka päivät pitenevät vain minuuteilla, on päivänvalo sitäkin tehokkaampaa. Tämä on ainoa hetki vuodessa, kun koti tuntuu to-del-la pölyiseltä, vaikka meillä siivotaan hyvinkin säännöllisesti. Eilisen upea auringonpaiste ei valitettavasti kutsunut minua ulkoilemaan vaan imurin varteen. Asia jolle en itsessäni mahda mitään. Työt ja koko maailma saa puolestani seisahtua, kun pölyvalo iskee.


Maalasimme parkettimme valkoiseksi jo tovi sitten. Minua varoiteltiin siitä, että kaikki lika näkyy valkoisessa parketissa. En ole kokenut asiaa kummoisen ahdistavana. Karvaturri pitää huolen siitä, että koti on pakko imuroida pari kolme kertaa viikossa. Näin toimin jo silloin, kun parketti oli tumma. Tämä talvi on ensimmäinen, kun suuri olohuoneemme lattia on ollut valkoinen. Se tuo valtavasti valoa ja avaruutta tullessaan. Ei ole kaduttanut.


Jos jostain voi olla varma niin tammikuussa mielessä pyörii lähinnä kahdenlaisia ajatuksia. Mitä siemeniä tilaan (ja kasvatan), ja että koko talo on jostain kumman syystä saatava pestyä. Jälkimmäisen asian kanssa olen rentoutunut viime vuosina. Ensimmäisen en niinkään. Joulu on jo siivottu kokonaan nurkista pois, joten tervetuloa kasvukausi! Muistakaa tilata jättiverbenan siemenet ajoissa. Kylmäkäsittelyn aika on ihan juuri täällä. 


Ihanaa viikonloppua!

SHARE:

3 kommenttia

  1. Tuo vaalea lattia tuo varmasti paljon lisävaloa huoneisiin. Olisinpa minäkin yhtä ahkera imuroija kuin sinä. Kun meillä oli koira niin silloin imuroitiin lähes joka päivä, mutta nyt kun eläimiä ei kodissa ole ja meitä on vaan kaksi täällä asumassa, niin hyvä jos joka toinen viikko imuroin.
    Kevättalven valon lisääntyminen on ihanaa!

    VastaaPoista
  2. En tiedä mistä tulee ajatus, että tummassa ei näy lika. Kyllä pöly näkyy tummassa pahemmin kuin vaaleassa ja vaalea on tosiaan valoisaa ja avaraa. Aurinko tekee juuri tuon, että imuriin ja pölyrättiin on tartuttava, armollinen pimeys alkaa väistyä.

    VastaaPoista
  3. Muistan jostakin lukeneeni, että on kahdenlaista pölyä. Vaaleaa, joka laskeutuu tummille pinnoille ja tummaa, joka laskeutuu vaaleille pinnoille. Pätee ainakin meillä, D!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig