tiistai 18. lokakuuta 2016

Siemeniä joululahjaksi

Itse kerätyt siemenet ovat ihana joululahja puutarhan ystävälle. Aloittelijalle sopivat helpot suorakylvettävät lajit kuten esimerkiksi kehäkukka, neidonkukka tai pioniunikko. Kokeneempi arvostaa myös kylmäkäsittelyä vaativia siemeniä. Leimasimilla saat aikaiseksi kivoja nimikoituja pusseja.


Itse kerään siemeniä lähinnä yksivuotisista kukista joiden siemeniä uppoaa pussikaupalla keittiöpuutarhaan ja kukkapenkkeihin. Homma on kivaa, ja suurkuluttajalla säästyy rahaa melkoisesti. Erityisesti jännät lajikkeet ja värisävyt on ehdottomasti otettava talteen.


Siemenet on tärkeää muistaa nimetä. Pieniä mustia palleroita tehtailee moni kukka. Kehäkukan toukkaa muistuttavista siemenistä sen sijaan on vaikea sanoa mikä lajike on kyseessä. Siemenet voi kerätä siemenkotineen ja purkaa ne vasta keväällä. Lahjaksi on kivempi viedä perkatut siemenet nätissä kuoresssa.


Kerään siemenet kuivalla säällä. Hieman kosteiden siemenkotien on hyvä antaa kuivahtaa ennen pussittamista. Lokakuun aurinkoiset aamut on kuin tehty keruureissulle. Tänäänkin aurinko helotti taivaanrannassa, ja valon ja varjon leikki yhä kukkivilla kehäkukilla oli kaunista katseltavaa.


Pioniunikoista kerään aina isoimmat kodat. Se kertoo loistoyksilöstä. Sama homma pätee hyötykasveihin. Komeimman kasvin siemenistä tulee aina vankimpia taimia.



Kylmäkäsiteltävät siemenet voi kylvää kukkapenkkiin jo syksyllä. Esimerkiksi akileijan siemenet voi sirotella aukkopaikkoihin jo nyt. Kirjoitin ohjeet kylmäkäsittelyyn viime talvena. Löydät ne tästä linkistä. Postaus poiki liudan kovanluokan harrastajien kommentteja, jotka ovat mielenkiintoista luettavaa.


Aurinkoista tiistaita!
SHARE:

24 kommenttia

  1. Siemeniä tulee kyllä kerättyä, mutta jatko on mun kohdalla vähän sitä ja tätä. Saattaa unohtua homma kesken ja siemenet homehtuvat. Kuivaan ne ehkä vadilla, lykkään lasipurkkiin, mutta nimeäminen on jo aivan liikaa vaadittu. Keväällä olen yhtä suurta kysymysmerkkiä vallankin kurpitsojen siementen kanssa. Laji on yleensä täysin hukassa ja syksyllä on yllätystä yllätyksen perään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :D Mä kerään hyvin vähän kerrallaan. Sen verran, että saan ne myös pusseihin. Aloitan aina itselle tärkeimmistä. Teen myös kuoret etukäteen. Helpottaa tuskaa :D

      Poista
  2. Tosi kiva idea. Tosin vähemmän sitä enää tulee joululahjoja annettua, mutta voihan näitä viedä myös tuliaisena.

    Miksei ole tullut mieleen edes...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en juuri enää anna joululahjoja. Mutta näitä itsetehtyjä juttuja ei musta lasketa. Niitä voi antaa jos huvittaa, ei pakosta :)

      Poista
  3. Itsekin olen ahkera siementen kerääjä. Se onkin jännää puuhaa, sillä koskaan ei tiedä minkälaisia niistä jälleen kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa oonko ahkera. Kerään joka vuosi jonkun verrran. Kai se on ahkeraa :D

      Akileijat on mun suosikkeja. Niissä on tuota ristiinjalostumista. Ikinä ei oo huonoa tullut :D

      Poista
  4. Kiva lahjaidea! kerään itsekin siemenet aina talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenet on yllättävän kalliita. Joka vuosi ostan niitä silti tosi paljon. Ihan fiksua kerätä edes osa.

      Poista
  5. Hyvä idea. Kerään kyllä siemeniä, mutta en ole tullut ajatelleeksi, että siemenet ovat hyviä joululahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätissä pussissa mikä vaan itse tehty on kiva. JOtenkin iän myötä tällaiset lahjat ilahduttaa enemmän.

      Poista
  6. Itse keräsin samettikukan siemieniä talteen. Äiti teki niin aina ennen ja kasvatti meille lapsille paljon taimia kesäksi. Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tajunnut niistä kerätä. Taidan mennä etsimään mistä ne siemenet samettikukasta löytyy :D

      Poista
  7. Minä keräsin myös nuo siemenet meiltä talteen. Yritän ensi keväänä niistä saada kukkia aikaiseksi. Verenpisaraa myös suunnittelin, että otan siemeniä talteen. Oli nimittäin niin kaunis tänä vuonna tuo iso verenpisara, kukki myös koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan aikalailla varmoista kasveista, jotka tiedän osaavani kasvattaa. Ehkä sitä voisi hieman avoimemmin mielin tähänkin suhtautua ja kokeilla kaikkea mitä huvittaa :)

      Poista
  8. Minulta puutarhuriystävä ja äitini saavat omin kätösin väännettyjä siemennöttösiä lahjaksi. Otan alle kouluikäiset mukelot puuhaan mukaan. He saavat koristella pussukat ja pussittaa isompia ja myrkyttömiä siemeniä.

    Jättiverbenaa tekisi ensi vuonna mieli, mutta meillä ei valitettavasti ole esikasvatustilaa nimeksikään. Onnistuisikohan ihan syyskylvön kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mitä lasten kanssa voi tehdä on just parasta!

      En uskaltaisi kokeilla jättiverbenaa syyskylvönä. Siemenet tarvitsevat kyllä kylmäkäsittelyn, mutta jättiverbena tarvitsee myös pitkän esikasvatuksen, jotta kukista ehtii nauttia. Onko se vaihtoehto, että kasvattaa vain jättiverbenaa eikä muuta ollenkaan?

      Poista
    2. Täytyy miettiä. Olen yrittänyt esikasvattaa taimia kolmena talvena/keväänä, tuloksetta. Paras oli, kun hartaudella vaalimani tuoksuherneen esikasvatetut taimet nuupahtivat hissukseen ulos päästyään, mutta suorakylvetyt pukkaavat edelleen uutta kukkaa. Olosuhteet esikasvatukseen ovat todella haastavat: tilaa ei ole, asunnossa ei ole ikkunalautoja, huoneilma on kuiva ja valonkin kanssa on heikkoa. Ja lisäksi nuo naperot, he onnistuvat "hoitamaan" kylvöt hengiltä kun silmä vähänkin välttää. ;) Mutta se jättiverbena vaan olisi niin ihana!

      Poista
    3. Osa kukista tulee selkeästi helpommin suorakylvönä (tuoksuherneet, kehäkukat, punakosmoskukat, pioniunikot, neidonkukat jne.) Mutta osa on pakko esikasvattaa. Mä kasvatan aina kelloköynnöksiä. Jättiverbenaa kasvatan ens vuonna :)

      Poista
  9. Ihana otsikointi!
    Siementen keräily on palkitsevaa ja on jotenkin sööttiä ajatella että kukat ovat omien kasvatusten 'lapsia ja lastenlapsia':)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös hieman sentimentaalinen mitä tulee lahjaksi saatuihin ja annettuihin kasveihin ja siemeniin :D

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Luulen, että toinenkin kierros pitää tehdä vielä :)

      Poista
  11. Sinulla on kauniita kuvia! Joulu! Tuntuu, että vasta oli kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joulun odotus alkaa jo lokakuun alussa. Mä otan siitä kaiken irti :D Ja ulkona näyttää kyllä kesälle enemmän :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig