sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

vie mennessäsi, tuo tullessasi

Täällä on otettu kesäkuuta urakan kanssa kiinni. Isoin ponnistus on ollut ruukkupuutarhan perustaminen oleskelualueelle ja parvekkeelle sekä yleinen pihan siivous. Isossa ja rinteisessä pihassa ei käveleskellä turhia. Jokaisella askeleella on suunta ja tarkoitus. Syli on aina täynnä jotain tavaraa, oli suunta mikä hyvänsä. 


Asiat valmistuvat ehkä himpun hitaammin, mutta toisaalta moni asia valmistuu samaan aikaan. Samalla kun haen multaa ja ruukkuja, kuskaan kevään ja talven jälkeistä rompetta kohti autotallia. Välillä saatan eksyä hieman kitkemään, kun tekee mieli huilata kaiken roudaamisen keskellä. Sain viime viikolla blogiystäväni kylään, joka ihmetellen katseli tyhjää parvekettamme. Hän totesi, että kuvista sitä ei tajua miten iso ponnistus se on saada täyteen. 


Kasviruukkuja on valmistunut tasaiseen tahtiin parvekkeelle ja ulkosalle. Kokeilin ensimmäistä kertaa isoa ruukkuryhmää oleskelualueelle taivasalle. Ryhmässä on kaikkea mistä pidän! Heiniä, tummaa hirssiä, hyvin vähän kukkia, upeita lehtimuotoja ja sävyjä. Vaikka usein kokeilen muutakin, ovat nämä tummanpuhuvat ryhmät se omin juttu.


Täällä tulee vettä kaatamalla. Mikä loistosyy jäädä sisään siivoamaan. 

Reipasta viikonalkua!


SHARE:

15 kommenttia

  1. Vettä sataa täälläkin kaatamalla. Oon niin onnessani, että sain viikonloppuna siivottua ne juolavehnä viidakot:) Ihania kesäkukka asetelmia sulla, multa puuttuu vielä vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sama. Koko päivän on tullut vettä. Onneksi juuri oli viikonloppu ja ehti oikeasti edistää asioita. Hyvä meininki sielläkin :)

      Poista
  2. Hienot ruukkuistutukset valmistui. Komeita nuo hirssit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kertakaikkisen upeat (Viherpeukaloilta!!) :)

      Poista
  3. Upeita yhdistelmiä! <3
    Täälläkin tiedetään tuo vie mennessäsi, tuo tullessasi juttu... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sun pihassa vielä pakollisempi matkojen takia. Mä luulen, että toi muistisääntö meni vahingossa ihan eri alalle. Kuuluu selvästi oikeastikin meille :D

      Poista
  4. Kauniita istutuksia ja nuo heinät on upeita!
    Tännekin on luvattu sadetta, muttei sitä ole vielä näkynyt. Varmaan sitten huomenna sataa kun olen vapaalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinät on kyllä ihania. Vähän tuskaisen kalliita kesäkukkia, mutta ehdottomasti ostamisen arvoisia.

      Poista
  5. Kivan näköistä! Itsekin olen miettinyt jos kävisi jotain heiniä hakemassa takapihan terassille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa. Käy kaiken kanssa ja tekee istutuksesta samaan aikaan keveitä ja täyteläisiä. Ihan parhaita!

      Poista
  6. Niin on vielä monta ruukkua ilman mitään kukkaa, joten kyllä vielä puutarhalle on lähdettävä ja jos vaikka tuollaisen ruukku istutukset saisi aikaiseksi. Nuo heinät näyttää niin hyvältä. Tänään ei tarvinnut onneksi kastella mitään pihalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Alkaa kyllä kastelu jo riittämään :D

      Poista
  7. Sama täällä. Niin ankeaa. Olen ollut superlaiska suojaamaan keittiöpuutarha. Siellä ei tunnu kasvavan mikään. En ole jaksanut ottaa paniikkia. Teen kun ehdin.

    VastaaPoista
  8. Nuo korkeat ruukut ovat tosi kauniit. Tyylikkäät 💚
    Hyvin toisiinsa sopivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ruukut ovat hollantilaiset elhon. Tykkään tosi paljon heidän ilmeestään ja tavasta tehdä muoviruukuista katseenkestäviä.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig