lauantai 12. elokuuta 2017

Klaara maalasi taivasta - sinistä ja punaista

En taatusti ole ainoa, jonka some täyttyi eilen rankkasateesta, katkenneista puista tai hajonneista katoista. Meillä varauduttiin odottamaan Klaaraa tuttuun tapaan. Ensimmäisten jyrinöiden aikaan kaivelin kynttilöitä esille. Sähköt menivät, kun vettä alkoi tuupata taivaan täydeltä. Yllättävin asia maalle muutossa kymmenen vuotta sitten oli jatkuvasti luonnon armoilla reistaavat sähköt ja vesiputket. Nykyään onneksi puhutaan tunneista. Muutama vuosi takaperin puhuttiin päivistä. 

Kun sade hieman hellitti alkoi Klaara maalata taivasta vaaleanpunaisella Minä kyttäsin hellittääkö sade sen verran, että voin käydä nostelemassa ruukut tantereelta ja ottamassa kuvia. Oi ihana vaaleanpunainen Klaara!


Tällaiset päivät ovat harvinaisia hyvässä ja pahassa. Toivottavasti säästyitte vaurioilta.

Rauhallista sunnuntaita!

SHARE:

22 kommenttia

  1. Vaurioilta säästyttiin, myrskyt osuu aniharvoin täysillä meidän päälle. Mutta komeita oli salamat ja mahtavaa jyrinää. Minä nautin eilisestä luonnon näytelmästä ihan täysillä.
    Hienot liljat, vaaleanpunaiset ja oranssin kellertävät sopivat hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin melko tyytyväinen keväisestä puusavotasta. Aiemmin on aina saanut pelätä metrejä pitkiä oksia, jotka rymisten putosivat alasa suurista lahoista puista.

      Suurin osa liljoista on persikan värisiä. Tosi erikoinen. Se ilmestyi messukeskuksen liljabingosta. Piti olla vaaleanpunainen :D

      Poista
  2. Kllara oli teille armollinen, upeat kukkijat saivat ihastella Klaaran maalaamaa taivasta! Me säästyttiin, ukkonen kumisi jossain kaukaisuudessa ja vettä tihuutti armollisesti, yhtään salamaa ei nähty. Kynttilät minäkin kaivoin esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi säästyitte. Hurjia kuvia on näkynyt. Melkoisia tuhoja oli tullut suht lähellä meitä. Me säästyimme ja saimme seurata luonnon jännitysnäytelmää.

      Poista
  3. Meillä Klaara iski vasta iltasella ja sellaisella voimalla, että ulos ei ollut asiaa moneen tuntiin. Salamoita katselimme iltayhdeksästä puoleenyöhön, sitten uni vei voiton, vaikka räiskettä riitti vielä reilusti. Kasvimaa otti pahimmat iskut: maissit, kesäkurpitsat ja latva-artisokat osuivat juuri kapeaan tuuliputkeen, joka vei menneissä trampoliineja, puita ja aitoja. Meillä ei onneksi rakenteet kärsineet. Onneksi näitä ei tarvitse kovin usein ihmetellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin sun facesta kuvia. Onneksi ei rakenteet ottaneet iskua. Meillä leimuaa ja sinkoaa yleensä koko rahan edestä. Melko maltilla mentiin tällä kertaa.

      Poista
  4. Täälläkin saatiin olla rauhassa Klaaran pahalta päivältä!
    Tänään onkin sitten jyrissyt ja vettä on tullut kuin saavista kaatamalla. Onneksi hain maljaköynnöksen terassille suojaan ennenkuin pahin sade alkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kävin kaatosateessa pelastamassa ruukussa asuvan runkosyreenin. Prioriteetit :D

      Poista
  5. Oli kyllä mahtava näytelmä. Kuljin myrskyn mukana Tammisaaresta kotia kohti ja matka jäi kyllä unohtumattomaksi kokemukseksi järkyttävine vesisateineen ja salamavaloineen. Yllättäen meidän kylän myrsky näytti kiertävän kahta puolta. Illalla katselin tuota samaista maailman värittymistä, minkä olet niin hienosti saanut puutarhassasi kuviin tallennettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä säädän hieman kuvien värejä, mutta nyt en halunnut. Koko puutarha näytti niin taianomaiselta. Nämä värikylvyt tuntuvat aina osuvan elo-syyskuulle.

      Poista
  6. Kotona Kouvolassa puita kaatui, mutta pihapiiri säästyi ihmeen hyvin. Upeat liljat sinulla, aivan ihanan värisiä, ja taustavärikin on huikea!

    VastaaPoista
  7. Meillä katkeili onneksi vain mäntyjen oksia. Myrsky alkoi niin voimakkaalla tuulella, että olin varma, että joku isoista männyistä kaatuu talon päälle. Onneksi ei. Meillä oli illalla, myrskyn laannuttua, ihan keltainen ilma. Todella jännä ilmiö, mistä lie johtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni aiemmin juuri isoja männyn oksia mikä oli ihan karmaisevaa. Kyllä ne aina hirvittävät, vaikka männyllä usein paalujuuri onkin. Kyllä niitä silti joskus kaatuu. Ja keltainenkin ilma kuulostaa ihanalta :D

      Poista
  8. Kaunista kukkivoo siulla penkeissä. Meille ukkoset ei ylleensä tule järven yl, repes savonpuolella pohjoseen ja ittään, laskin varuilta kaikki amppelit kuistin lattiille ja muutenkin kukka-astioita siirtelin. Vettä tul 4mm hissukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukkuja ja amppeleita sai täälläkin siirrellä turvaan.

      Poista
  9. Sääliksi käy teitä, jotka jouduitte Klaaran kynsiin. Meillä ei ollut myrskystä tietoakaan, onneksi tällä kertaa. Ihania kukkia ja taidokkaita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia, ja nuo uudemman postaksen puustit. En kestä kun niihin iski himotus!!
    Klaara tarkoitti täällä savossa paria öistä, kaukaista jyrähdystä ja lämmintä, lempeää kesäsadetta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivontakuvia on kyllä hieman huono katsella, jos on muutenkin kallellaan jauhojen suuntaan :D Nyt vaan leipaset :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig