tiistai 8. elokuuta 2017

Tomaatteja kiitos!

Kasvihuone saapui kreivin aikaan juuri tälle kesälle. Lisälämmöstä huolimatta nyt kaivataan myös aurinkoa, jotta tomaatit saisivat hieman väriä poskilleen. Ensimmäiset maistiaiset olen jo saanut. Avomaakasvatukseen verrattuina lämpöinen tomaatti oli makeampi ja maistuvampi. Siitä huolimatta keittiöön kaivattaisiin nyt valmiita tomaatteja. 


Kasvihuone on melkoinen viidakko. En ole vieläkään latvonut tomaatteja, mutta varkaita ja alaoksia olen jo riipinyt ämpärikaupalla. Siitä huolimatta tuntuu siltä, että hyvä kun sekaan mahtuu.


Kasvihuoneen mukana tuli aimoa annos lisää keittiöpuutarhaa. En edes tiennyt kaipaavani yrteille omaa latikkoaan. Pienen pienet auringonkukat, lehtikaalit ja maissit rajaavat ihanasti koko kasvihuoneen alueen. 


Olen kuullut muiltakin, että kasvihuoneen saavuttua tuntuu kuin se olisi aina siinä ollut. Näin meilläkin. Alkuperäisen keittiöpuutarhan suunnitelman mukaan tämä paikka on ollut varattuna kasvihuoneelle jo muutaman vuoden. Senkin takia tuntui kuin piha olisi ottanut aimo harppauksen kohti valmista.


En osaa kuvitella keittiöpuutarhaa ilman kukkia. Siksi niitä piti istuttaa myös tomaattilaatikoiden juurelle. Keltavihreä keitaani on päivän piristys. Voimakas tomaatin tuoksu ja trooppinen lämpö ovat parhaat stressinpoistajat tällä hetkellä.


Aurinkoista keskiviikkoa!

SHARE:

8 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää ja siltä, kuin kasvari olisi siellä jo ties monetta kesää.
    Täällä on ihan samat fiilikset. Kasvari tuntuu niin tutulta ja siltä kuin se olisi ollut meillä aina. Valtavan rakas kauan haaveillusta asiasta tulee jo yhdessä kesässä.
    Täälläkin on saatu muutama maistiainen tomaateista, kurkkua on syöty jo enemmänkin. Mutta aikalailla kaikki junnaa paikallaa auringon puutteessa. Onnneksi eilen ja tänään aurinkoa on saatu ja ihanasti sitä on myös lisää luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa kovasti luvattiin, mutta tuntuu, että se vaan piipahti täällä. Myös daaliat kaipaisivat kipeästi lämpöisen syksyn.

      Poista
  2. Odottavalla kannalla ollaan täälläkin, eikä millään enää malttaisi. Niinpä tulee napsittua kaikkea vähän keskentekoisena, tomaatteja puoliraakoina ja suuresti odottamiani herneitä pienenpieninä. Onneksi nyt taitaa olla luvassa vähän parempaa säätilaa.
    Latvominen kyllä kummasti jouduttaa tomaattien kehitystä, kannattaa kokeilla vaikka osalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneet on täälläkin ihan surkeat tänä vuonna,vaikka olivat vielä heinäkuun alussa harsojen alla. Olisi vissiin pitänyt vaan jättää koko kesäksi paikoilleen :D

      Ja olen samaa mieltä latvomisesta, mutta jotenkin se on kesää odotellessa vaan jäänyt.

      Poista
  3. Meilläkin kirsikkatomattii on suatu syötäväks! Hyvältä näyttää sielläkin. Kukat sopivat hyvin tomattien alle. Herneenpalot pullistuu ja tälläviikolla taijan ottoo sipulit kuivamaan. Toivotaan pitkee lämmintä syksyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkää lämmintä syksyä todella kaivattaisiin. Viime vuotinen olikin ylenpalttisen hieno!

      Poista
  4. Aurinkoa kaipaisi munkin vihreät pallerot. Mutta jos ajatellaan positiiviesesti, niin eipä olisi niitä vihreitäkään palleroita ilman kasvaria. Miten edes ollaan tultu toimeen ilman:))Ootko tulossa taimipäiville Mustilaan?

    VastaaPoista
  5. Hienon näköisiä tomaatteja tulossa! Itse ei olla vielä saatu edes maistiaisia... :) Kasvihuone nyt myös pystyssä ensimmäistä kesää ja hieman on kyllä kylmä kesä madaltanut sato-odotetta :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig