lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kevät-messut 2018

Kävin eilein koluamassa Helsingin Kevät-messut. Jäin suustani kiinni yhdellä jos toisella osastolla ja törmäsin moneen tuttuun. Puutarhamessut ovat aina todellinen kauden aloitus, kun näkee kaikki tutut naamat kerralla. Messut tarjosivat aiempien vuosien tapaan ostettavaa ja nähtävää. Kivaa antia olivat ideaparvekkeet vähän niin kuin länsinaapurin malliin. Muutama neliö oli käytetty tehokkasti ja taidokkaasti eri osaajien käsissä. 


Kaunein oli ehdottomasti Kukkalan Sanna Raskun suunnittelema Vihertuunaajan parveke. Seinät oli koristeltu eukalyptusrenkailla ja pöytä oli katettu kukkasin. Tämän parvekkeen edessä riitti kuvaajia. 


Innostavin parveke oli Johanna Vireahon ja Eeva Tarkion käsialaa. Kasvitieteilijän parvekkeessa riitti katsottavaa kokonaisuuden lisäksi pienissä yksityiskohdissa, joita oli runsaasti. Tänne olisi ollut oikeasti ihana mennä istumaan ja istuttamaan pikkukaktuksia ruukkuihin. 


Muissakin parvekkeissa oli hauskoja yksityiskohtia, kuten nämä naruamppelit. Parvekkeet ovat olleet aina mielenkiintoisin juttu Ruotsin messuilla. Huomaan, että sama on tapahtumassa Suomen puolella. Iso koristelualue tuo tunnelmaa, mutta näissä täysin ilmeeltään poikkeavissa parvekkeissa on sitä jotain. Pieniä, uusia ja jänniä ideoita!


Pakollinen pysähdys oli Willab Gardenin raikas, vaalea ja vihertävä osasto. Sieltä löytyy upeiden kasvihuoneiden lisäksi kaunis koristelu sekä ihana Riina Hifumi Versoja Vaahteramäeltä-blogista. Riina on paikalla vielä sunnuntainkin. 


Yrttejä, vihreää ja vehreää oli joka puolella. Tykkään myös mullan tuoksusta, joka todella tulee niin kaivattuna monen kuukauden jälkeen. Olen vuosien saatossa oppinut ostamaan maltillisemmin kasveja. Hain kuitenkin Peltosen puutarhan osastolta hieman erikoisempia pelargonin taimia ja sorruin muutamaan daalian juurakkoon. 


Aurinkoista sunnuntaita!

SHARE:

11 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! - vuoden pakollinen messupostaus. Itse kyllä tykkään kans katsoa muiden kuvia, kun en päässyt Turkuun tai Tampereelle tänä vuonna.

      Poista
  2. Kiitos messukierroksesta! Tänä keväänä en ehkä pääsekään messuilemaan.

    VastaaPoista
  3. messuparvekkeista jäi minulle mieleen myös se iso verenpisara, jonka kokoa monet ihailivat.

    VastaaPoista
  4. Tänään tuli käytyä messuilla, parvekkeet olivat kaikki hienot, selkeästi nähty vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ne ovat tosi kiva lisä yleiskoristelueelle.

      Poista
  5. Oih, miten ihanasti olet saanut taltioitua messutunnelmat!
    Juuri nuo samat paikat ja osastot olivat mun sydäntä lähellä.
    Ja oli niin ihana tavata pitkästä aikaa! <3 Vaikka muuten pidämme yhteyttä on aina ihana nähdä livenäkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kuitenkin ihan eri. No reilun viikon päästä nähdään taas :D Voidaan vilkutella toisillemme eri lavoilta :D

      Poista
  6. Se on tosi kaunis joka vuosi. Heillä on jostain syystä sijainti aina jossain laitamilla, että vähän saa etsiä aina.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig