Pottiarmeija kasvaa kasvamistaan koulintojen ja uusien hankintojen myötä. Hommasin jo hetki sitten muutaman uuden pistokkaan. Myin ajatuksen itselleni sillä, että hankinta on harkittu eikä suin päin kevään huumassa hamstrattu heräteostos. Tämä siitäkin huolimatta, että näin pikkupetuniat vasta kaupan hyllyllä.

Koska nämä petuniat ovat kerrattuja ja liila-valkoisia, eli juuri sopivia parvekelaatikoihin. Lisäksi erikoisemmat petuniat ovat kalliimpia isoina. Nämä laatikontäytteenä parvekkeeni herää henkiin ja kukoistus nousee aivan uusiin sfääreihin. Joten täysin perusteltua.

Verenpisaroiden hankinnassa sen sijaan ei ollut ollut tolkun hiventä. Halusin kokeilla näitä. Sinänsä erikoista, että en edes erityisemmin pidä verenpisaroista. Mutta uppoavathan nämä varjoiselle mökin edustalle. Joten melko hyvin perusteltu hankinta nämäkin.

Verenpisara vaan jatkaa kasvuaan suoraan kohti taivasta. Oma järki sanoisin, että pitäisi nipsaista päästä. Ei näissä ole mitään haaroittumista havaittavissa. Onko täällä paikalla verenpisara-asiantuntija, joka osaa valottaa asiaa? Muussa tapauksessa latvon kyllä nämäkin.


Kyllä on lystikästä tämä jokakeväinen taimihankinta.
Ihanaa kiirastorstaita!




























