Tomaatteja kiitos!

Kasvihuone saapui kreivin aikaan juuri tälle kesälle. Lisälämmöstä huolimatta nyt kaivataan myös aurinkoa, jotta tomaatit saisivat hieman väriä poskilleen. Ensimmäiset maistiaiset olen jo saanut. Avomaakasvatukseen verrattuina lämpöinen tomaatti oli makeampi ja maistuvampi. Siitä huolimatta keittiöön kaivattaisiin nyt valmiita tomaatteja. 

Kasvihuone on melkoinen viidakko. En ole vieläkään latvonut tomaatteja, mutta varkaita ja alaoksia olen jo riipinyt ämpärikaupalla. Siitä huolimatta tuntuu siltä, että hyvä kun sekaan mahtuu.

Kasvihuoneen mukana tuli aimoa annos lisää keittiöpuutarhaa. En edes tiennyt kaipaavani yrteille omaa latikkoaan. Pienen pienet auringonkukat, lehtikaalit ja maissit rajaavat ihanasti koko kasvihuoneen alueen. 

Olen kuullut muiltakin, että kasvihuoneen saavuttua tuntuu kuin se olisi aina siinä ollut. Näin meilläkin. Alkuperäisen keittiöpuutarhan suunnitelman mukaan tämä paikka on ollut varattuna kasvihuoneelle jo muutaman vuoden. Senkin takia tuntui kuin piha olisi ottanut aimo harppauksen kohti valmista.

En osaa kuvitella keittiöpuutarhaa ilman kukkia. Siksi niitä piti istuttaa myös tomaattilaatikoiden juurelle. Keltavihreä keitaani on päivän piristys. Voimakas tomaatin tuoksu ja trooppinen lämpö ovat parhaat stressinpoistajat tällä hetkellä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Keittiöpuutarha kukassa

En voisi kuvitella keittiöpuutarhaa ilman kukkia. Ja tarkoitan todella paljon kukkia. Nopeuttaakseni lopputulosta ostan edullisia samettikukan taimia torilta. Esikasvasvatetut kirivät melko nopeasti niiden rinnalle. Loppukesä onkin yhtä suorakylvöjen kukkamerta.

Satsaan joka vuosi kolmeen kosmoksen taimeen. Näyttävän kasvin paikka on keskikäytävän varrella mistä kukat näkyvät joka puolelle. Kesäkuussa niiden kaveriksi ponnistaa ruohosipuli. Sipuliallergisena kasvatan ruohosipulia puhtaasti koristesyistä. Niin kaunis se on! Kosmoskokeilussa oli tummaakin tummempi versio tänä vuonna. 

Kukilla on oikeasti myös tärkeä tehtävä. Ne karkottavat tai harhauttavat tehokkaasti tuholaisia.  Osa kukista on myös syötäviä. Oma suosikit ovat krassin lehti ja pieni sitruunainen samettikukka. 

Kehäkukissa suosin mahdollisimman vaaleita tai kellertäviä sävyjä. Voihan toki olla, että palaan oranssiin taas jossain vaiheessa. Suurin osa kehäkukista on poikkeuksellisen myöhässä ja availee vasta nuppujaan. Innolla odotan myös kirjokakkaraa, joka on tämän vuoden kokeilu.

Kiinnostaisi tietää mitkä ovat teidän vakiovieraitanne keittiöpuutarhassa? Lajikehifistelijöiden vinkit ovat myös tervetulleita. Uskon, että moni muukin lukisi niitä mielellään kommenteista.

Mukavaa viikon alkua!

Onks mustikoit?

Niin että mitenkäs teillä? Täällä on ollut todelliset apajat. Marja on suurta ja maistuvaa. Niinpä en ole voinut hillitä itseäni -isäni sanoin- ampaisemasta mustikkaan harva se ilta. Pakkanen pullistelee jo lähes liitoksistaan ja tuoreita marjoja on ollut syödä niin paljon kuin huvittaa.

Luulen, että muiden marjamättäällä väkisin kasvatettujen lasten tavoin ei ole itsestään selvyys, että viihdyn metsässä. Omat muistikuvat keruuretkistä marjahirmujen vanhempien seurana ovat muuta kuin ruusuisia. Mieleen on jäänyt lähinnä satapäinen itikka-armeija, minua pistäneet ampiaiset (5) ja se, että metsässä oltiin ainakin kuusi tuntia putkeen (no ehkä ei todellisuudessa kuitenkaan). Mutta mustikkamaito oli ihanaa jo silloin. Ja niin on nytkin!

Lähden vielä tästä siskon kanssa mustikkaan. Ihan vaan seuraksi. 

Ihanaa viikonloppua!

vähän mönkään

Kuvista voisi päätellä, että suorakylvöt onnistuivat tavalliseen tapaansa helposti ja huolettomasti. Joku tässä kuitenkin mätti. Valmistelen huolella joka kesä suorakylvöjen kesän mittaisen kaaren, jossa yleensä vain hetken kukkivat pioniunikotkin kukoistavat kuukauden. Näin silloin, kun kaikki menee putkeen. Olen näemmä keväällä kirjoittanut postauksenkin siitä miten kaikki hoituu tuosta vaan. Sen kuin kylvää siemeniä kahden viikon välein. 

Söikö joku siemeni? Kahden kylvökerran jälkeen ihmettelin, kun yhtikäs mitään ei nouse mullasta. Siemenet olivat tuoreita, vettä riittävästi ja alla puolen metrin ravinteikas multapeti. En nähnyt ketään kukkamaallani, mutta vihjeitä vierailijoista oli ollut aiemminkin. Keittiöpuutarhan sorakäytävät olivat maalis-huhtikuussa mullan peitossa. Kuka kumma pöllytti lavatarhaani? Eilen löysin savuna ilmaan kadonneet kukkakaalin taimeni nurmikolta. Kyllä on kerrassaan kumma kesä. 

Unikoista tunnistan, että tässä kukkii kylvökierros nro 4, eli kaikkein viimeinen. Perennat olivat silloin jo hyvässä kasvuvauhdissa ja mietin onko mitään järkeä kylvää enää näin myöhään. Tyhjyyttään ammottavalle kukkapenkille oli kuitenkin tehtävä jotain. Ja onneksi tein. Kesä ilman pioniunikkoja tuntuisi jotenkin vajaalta.

Onko teillä kukkamaan herkut menneet parempiin suihin?

Aurinkoista loppuviikkoa!

Kauneimmillaan

Loppukesän kukkijoilla on ollut valtava merkitys siihen miten syyskesän koen. Elokuu on kyllä mielestäni vielä puhtaasti kesää, mutta pimenevät illat kielivät omaa tarinaansa lähestyvästä syksystä. Mutta miten rakastuin loppukesään ja jopa syksyyn? Luomalla mahdollisimman pitkään kukkivan puutarhan.

Kärhöt ja erilaiset hortensiat on meillä loppukesän näyttävin yhdistelmä. Tuoksumiekkaliljat, daaliat ja suorakylvöt pääsevät elokuun taitteessa vasta kunnolla vauhtiin. Silti on vielä odotettavaakin. Sinipiikkiputki, erisävyiset kaunopunahatut, lyhtykoiso ja kellopeippi  pitävät vielä nuppunsa visusti kiinni. Ne jaksavat pitkälle pakkasten tuloon asti. Kultapiisku, sädepäivänhattu, syyskaunosilmä ja kultapallo tuovat ripauksen keltaista mikä loppukesästä on vain tervetullutta. Samaan tahtiin kun luontokin värjäytyy hiljalleen okrankeltaiseksi. Meillä puutarha on nyt kauneimmillaan! 

Aurinko on ollut vihdoin vakituinen vieras lähes päivittäin. Lämpimät säteet iholla, kesän tuoksu ja nurmikko jalkojen alla ovat koko vuoden kohokohta. Juuri tämä tekee vuodesta odottamisen arvoisen. Nämä lämpöiset ja kauniit asiat kätken mieleeni pitkän talven varalle. Nyt haluan olla vain tässä hetkessä. 

Aurinkoista elokuuta!

Kukoistava ruukkupuutarha

Yhteistyöpostaus

Lannoitteet ja kesäkukkamulta: GreenCare

En voisi kuvitella kesää ilman suurta ruukkupuutarhaa. Olen monesti kuullut hienovaraisia ja suorempiakin vihjailuja siitä, että ison pihan lisäksi moinen on hullunhommaa. Kun kasvit pääsevät vauhtiin ja koko sisäpiha ja parveke on yhtä suurta kukkamerta, tiedän tämän olevan minun juttuni!

Ruukkupuutarha on meillä oma selkeä kokonaisuutensa. Pari hassua ruukkua katoaa kukkivaan puutarhaan kuin niitä ei olisikaan. Siksi en ripottele aarteitani pitkin poikin. Satsaan aina oleskelupaikoille, jotka meillä sijaitsevat sisäpihalla ja parvekkeella. Sisäpihan puolelta sisälle pääsee portaita pitkin parvekkeen kautta. Ilahdun joka kerta kukkaisasta kotiin tulosta. Pidän kukista, mutta tummat kasvit ovat ehdottomasti juttuni. Tämän kesän synkin kasvi on ehdottomasti hirssi. Joukossa on myös koristeheiniä, hopeakäpälää, keijunkukkaa, daalioita ja keijunkukkaa. Tässäkin on vain osa kasveista.

Ruukkupuutarhan tärkeimmät jutut ovat lannoitus, kastelu ja nyppiminen. Kun kasvit ovat hyvässä kasvuvauhdissa lisään vaaleanpunaista PuutarhanKESÄ-lannoitetta hyppysellisen jokaiseen isoon kastelukannulliseen. Ja kyllä! Lannoitan siis joka kerta. Kasteluväli on tänä kesänä ollut 2-3 päivän välein. Pidän lannoitemäärän maltillisena, mutta kaiken kaikkiaan lannoitan melko paljon. Ja kasvini ovat joka kesä suuria ja kukkaisia. 

Aurinkoista sunnuntaita!

savolaiset superkosmokset

Yksi puutarhamaailman pienistä ihmeistä osui kohdalleni helmikuussa, kun minulle ennestään tuntematon Marja lähestyi minua sähköpostitse. Marja kertoi kosmoskannasta, jonka hän on saanut siemeninä anopiltaan. Riistaveteläinen kosmoksen siemen kuulosti varsin eksoottiselta. Erityisesti ihastutti siementen tarina. Näitä on vaalittu pihassa vuodesta toiseen, koska kanta oli ainoa joka Savon korkeudella ehti kukkaan. 

Viesti loppui sanoihin: "Haluaisitko, että lähetän sinulle näitä kosmoskukan siemeniä?". Hetken rohkaisua keränneenä, vastasin kyllä. Marjahan ei näet voinu tietää, että arastelen ihmisiä jotka lähestyvät minua. Avun tai ystävällisen eleen vastaanottaminen on aina tuntunut haastavalta. Tämä siitäkin huolimatta, että itse teen vastaavia tekoja tämän tästä. Vilpittömyyteen ja ilmaiseen lounaaseen luottaminen on aina ollut minulle yksi vaikeimpia asioita ikinä. Asiaa ei helpota se, että järjen tasolta tiedän suurimman osan ihmisistä olevan tolkun ihmisiä joilla on sydän paikallaan. 

Niinpä nämä täydelliset kosmokset kukkivat nyt minun pihallani. Niiden habitus on kuin kaupan taimilla. Ne eivä ole liian korkeita ja olemus on ylväs. Värikimara on kaikkea valkoisesta fuksiaan. Jos pihallani majaillut rusakon poikanen ei olisi myös rakastunut näihin, olisivat ne taatusti kukkineet jo heinäkuun alussa. Onneksi pupujussi vain latvoi taimet. Näistä riittää kyllä meille molemmille.

Kauneimmillaan nämä kosmokset ovat aurinkoisen päivän iltoina, kun valo vielä kajastaa jostain. Erityisesti valkoiset kosmokset ovat viiruhelpin kaverina yksi kauneimmista kasvipareista ikinä! Nämä kosmokset - ja Marjan ihana ele - on jotain mitä en aio unohtaa. Marjan tavoin aion kerätä siemenet joka vuosi. Osan laitan kiertämään ja osa kasvakoon meillä. Sillä jos johonkin uskon niin siihen, että hyvä kiertää.

Aurinkoista loppuviikkoa!