tiistai 18. elokuuta 2015

KASVIMAAN TÄYDELTÄ SATOA

Kasvimaa tuntuu unohtaneen ja anteeksiantaneen vilpoisen alku- ja keskikesän. Auringon ja lämmön vihdoin saavuttua tuntuu siltä, kuin en olisikaan ollut huolissani sadosta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että niin satoa kuin kasvijätettä pursuaa keittiön ja kompostin täydeltä.

 

Ja vähän myös kavereiden keittiön täydeltä.  Paprika ja maissi ennättivät hyvin, kesäkurpitsat kasvavat alligaattorin kokoisiksi ja nyt niitä papuja tulee, että soi. Erityisen iloinen olen mangoldisadosta. Tuosta mainiosta rehusta syntyy vaikka mitä nopeaa keittiössä.


Viileän kesän lisäksi olin unohtanut miten paljon pitää kastella lämpöisillä keleillä. "Joko taas?", kyselen päivittäin itseltäni ja kasvimaaltani.

Mutta ihanaa se vaan on. Koska sato.

SHARE:

19 kommenttia

  1. Satoa kyllä tulee ja ainakin kurpitsoita saa leikata...laitoin tänä vuonna pitkästä aikaa jättikurpitsaa kanoille ja niiden lonkerot luikertelevat pitkin kasvimaata, samoin kasvarissa tomaatteja raivasin viidakkoveitsellä kasvustoa jotta hedelmät alkaisivat kypsyä. Lämpö korjaa nopeaan alkukesän viileyden, hallalla tosin uhitellaan, kuten joka elokuu, tosin muistan vuoden jolloin halla vei kasvarista tomaatit ja avomaalta kaiken kylmänherkän, sapetti vietävästi, koska sitten alkoi taas helteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vilpoinen tuolla uljona jo on illalla. Parvekkeella on mulla on hallaharsot kurkuilla.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Minulla on kurpitsat vasta pienellä alulla, mutta tomaatteja on jo maisteltu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja täälläkin tulee. Unohdin yöksi suojauukset, niin vielä piti yöllä nousta tomaatit ja kurkut peittelemään. Kannatti, oli melko vilpoisaa.

      Poista
  3. Ihanaa, tuollainen sato palkitsee vaivannäön!
    Tuntuu ihan käsittämättömältä, että nyt yhtäkkiä kärsitään kuivuudesta. Alkaa alkukesän sateet tuntumaan ihan mukavilta. Ei meinaa tosiaan uskoa, kuinka paljon täytyy nyt kastella. Mutta kyllähän se aurinko oikeasti sai kasvit rävähtämään kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ihan häh?! Niin nopeasti sitä mukautuu vallitsevaan tilaan ja saavutetusta edusta on vaikea luopua. Olispa lämmintä ja riittävän kosteaa. Pitänee suunnata tropiikkiin :D

      Poista
  4. Mikä onkaan palkitsevampaa, kuin kerätä satoa omalta kasvimaalta. Tietää ainakin mitä syö ja kaikki hoidon tuottama työmääräkin painuu mielessä täysin taka-alalle. Nautinnollisia hetkiä sadon tuottamilla antimilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes muista työmäärää. Juhlin vain herkuilla. Just keittelin erilaisia papuja ja kukkakaalia. Niin kivaa, kun ei tarvitse raahautua kauppaan koko ajan :)

      Poista
  5. Kyllä oman maan sato on niin huippua! Minulla on vain vähän harmina oma laiskuuteni ja ainainen kiire ruuan laitossa. Basilikaa tulee haettua paljonkin kun se on ihan lähellä yläpihalla, mutta enemmän tulisi yrittää hyödyntää kasvimaan satoa, nyt kun sitä sitten lopulta näyttäisi tulevankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että olet ainoa saman ongelman kanssa. Jos rakentaisin oman talon, niin varmistaisin, että keittiöstä on ovi etelän suuntaan ja siihen mahdollisuus tehdä potager heti keittiön viereen. Nyt raahaudun jokusen kymmenen metriä kasvimaan suuntaan :D

      Poista
  6. Kastelu on melkoisen tympeää puuhaa, tänään jätin väliin koska en vaan jaksanut. Huomenna kastelen sitten kahden päivän edestä eli en muuta tee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. Nyt vähän kaduttaa miten vähän tuli eilen kasteltua. Pelkkään parvekkeeseen menee tunti. Eiku hommiin!

      Poista
  7. Satoa omasta maasta, voiko olla mitään parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoastaan se, että tulisi paljon kaikkia mahdollisia sortteja olisi parempaa :D

      Poista
  8. Upea sato! Mulla oli jotain erikoiskesäkurpitsaa tavallisen sijaan ja ilmeisesti yhtään ei ole tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi. Mä jos otan riskejä, niin laitan kylkeen myös varman päälle jotain. Nyt oli viidakkokurkku ihan kummallinen. Onneksi Baby F1 pelastaa tilanteen ja satoakin tulee :)

      Poista
  9. Hieno sato! Tämä on ollut niin erikoinen kesä, että hommista on tullut varsin haastavaa. Meille ei esim. kylmän alkukesän vuoksi tullut luumusatoa ollenkaan :(

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig