lauantai 1. elokuuta 2015

VIHREÄ PARVEKE

     
Parveke pursuaa vihreän sävyjä joka puolella, ja juuri se tuntuu oikealle tänä kesänä. Kukintaa on parvekelaatikoissa ja parissa ruukussa, mutta suurin osa pelkkää kukatonta lehteä. Kasvatin kelloköynnöksen taimia siemenestä. Olen oikeastaan ilahtunut, että ne eivät ole ehtineet vielä kukkaan. Niiden punertavat varret ja vihreät lehdet ovat juuri oikea ilme näihin Elhon B. For Soft Air amppleleihin. Niitä on myynnissä esim. Bauhausissa. Ihastuin näiden amppeleiden 60-luvun henkeen. 
Mietin jo keväällä, että otan ne talveksi sisään ja kehitän niihin jotain sisälle sopivaa.



 Syy vihreyteen on suuri hyötykasvien määrä. Tein tänä vuonna sellaisen ratkaisun, että lähes kaikki yritit löytyvät parvekkeelta. Kaikki kasvihuonekurkut ja lisäksi osa tomaateista ja mansikoista on myös täällä. Parvekkeelle on pääsee keittiöstä, minkä takia on luontevaa, että keittiöpuutarha on lähellä.



Täältä on ihana napsia pieniä viherkaalinlehtiä ja tuoretta pikkusalaattia. Kylvin kolme viikkoa sitten satsin erilaisia salaatteja Elhon jalalliseen parvekepuutarhaan. Olin enemmän kuin iloinen, kun sain Elholta mahdollisuutta kokeilla heidän tuotteitaan. Tähän jalalliseen laatikkoon kuuluu myös kupu, jonka ansiosta salaatit kasvoivat lämpimässä nopeasti. Parvekepuutarhan alla on erikseen ostettava aluslautanen. Kaipaan parvekkeelle kaikkea mikä pysyy helposti siistinä. Tällaiset aluslautaset helpottavat elämää kummasti.

 

 Kohta taas kastelemaan. Parveke nielee tällä hetkellä noin 20-30 litraa vettä kerralla :)

*Postaus tehty yhteistyössä Elhon kanssa*
  
SHARE:

6 kommenttia

  1. Se onkin näppärää jos keittiötarha on lähellä keittiötä;) Meillä basilikatkin tomaattileivän päälle joutuu hakemaan kasvihuoneesta, ja toisinaan vaan laiskotaa...

    VastaaPoista
  2. Näyttääpäs nuo amppelit kivoilta =) Aivan päälikköä kun hyötytarha on lähellä ja käden ulottuvilla =) Kelloköynnökset on muuten aivan super ihania, mutta kukkivat aina niin viimetippaan

    VastaaPoista
  3. Maailman kätevintä, että keittiötarha on ihan keittiön vieressä. Niinhän se pitäisikin olla!

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskat noi amppelit!
    Ja keittiötarhan on tosiaan kätevintä olla lähellä keittiötä. Silloin satoa tulee käytettyä ja kasvejakin paremmin hoidettua. Ja hyötykasvit ovat niin kauniitakin.

    VastaaPoista
  5. Minäkin ihastuin amppeleihisi, kivan keveät! Sopisi meille kylppärin ikkunalle, pitääpä katsastaa Bauhausista :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig