sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Villi puutarha

Olen aina ollut hieman kallelllaan rappioromanttisiin perennapuutarhoihin, joissa puiden katveessa nousee toinen toistaan ihanampi varjojen vangitsija. Aurinkoisen pihani ainoa katveiset alueet ovat kesäkuussa jo täydessä loistossaan. Villi sekoitus erilaisia lehtomaisia ja varjon perennoja tuntuvat kertovan ihan omaa tarinaansa.


Perennojen keskeltä kurkottelevat kärhöt ja ruusunätkelmät, jotka kiertyvät vanhojen runkojen ympärille. Akileijojen kirjo hämmästyttää erilaisuudellaan, ja joka vuosi löydän uuden suosikkini.


Olen jo pitkään ollut ihastuksissani tumman roosan ja valkoisen sävyihin. Tänä vuonna miellyttää myös valkoinen ja vaaleansinertävä.


Se on kesä nyt! 

SHARE:

27 kommenttia

  1. Kaunista! Minulla on akileijat vasta nupuillaan.

    Villi puutarha on minun lempparini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on eri vaiheissa. Onneksi ei kuki kaikki samaan aikaan.

      Poista
  2. Suloiset akileijat! Niistä tosiaan löytyy hirveä määrä erivärisiä ihanuuksia :). Tuollaisesta villi puutarha-meiningistä itsekin tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään risteymistä, perinteisistä ja kaiken maailman kerratuista. Yhtään pahannäköistä en ole vielä nähnyt :)

      Poista
  3. Saman sorttiseen puutarhaan olen minäkin ihastunut, ja tuossa onkin kauniisti sellaista tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat villikot! Haaveilen myös akileijalehdosta, mutta vahvasti näyttää siltä, että viime kesänä istuttamani taimet vei talvi mennessään. Nyt nautin muiden akileijoista ja pistän uudet taimet multiin hyvän onnen toivotusten kera. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä paikassa on melko lehtomainen tunnelma. Sellaista juuri tavoittelin ja yllätyin miten hyvin onnistui. Tsemppiä ja menestystä uusille taimille!

      Poista
  5. Ihanat, tunnelmalliset kuvat! Villi puutarha -fiilis on lähellä sydäntäni!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunista, herkkää ja romanttista tunnelmaa kuvissasi :)
    Minäkin odotan innolla akileijojen nuppujen aukeamista, ihan pian..

    VastaaPoista
  7. Kaunis kohta puutarhassa. Akileijoista tykkään minäkin. Tänä vuonna kukkii omassa puutarhassa erityisen moni siementaimi ihka ensimmäistä kertaa. Vesi kielellä odotan millaisia risteytymiä on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tulossa uusia. vaalenapunaisen kerratut Barlowt kukkivat ekaa kertaa. Ensi kesälle on tulossa tumman tummia akeileijoja. Jännityksellä odotan.

      Poista
  8. Ompa kaunista siellä<3 Vähän villiä sen olla pitää ;)

    VastaaPoista
  9. Ihana villi meno. Vielä kun nuo sinilatvat pääsevät vauhtiin, niin avot!
    Pidän myös tosi paljon puolivillistä puutarhasta. Varjon puolella se onnistuukin helpommin. Pitää taas kylvää lisää akileijoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on myös mun suosikkeja. Multa löytyy myös se vähän harvinaisempi valkoinen, mikä on superkaunis! On tuolla sotkussa kaikkea muutakin :D

      Poista
  10. Kaunista on! Ihanat akileijat eri sävyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin syötävän suloisia yhdessä ja erikseen. Joka päivä niitä pitää käydä tutkimassa :D

      Poista
  11. Ai että näyttää hyvälle. Akileijat ovat minunkin suosikkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä ketään joka näitä inhoasi. Musta on hauskaa kun vaeltavat ympäri puutarhaa.

      Poista
  12. Voi että nuo on niiin kauniita! Tulee ihan keijumaisen kepeä olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri. Alppikärhöissä on jotain hyvin samaa.

      Poista
  13. Ihanan hempeitä värisävyjä. Akileijat ovat arvoituksellisia, koskaan ei tiedä varmaksi minkä värisiä kukkia niistä avautuu.

    VastaaPoista
  14. Ollaankin saatu viettää niin kesäisiä päiviä varhain! Tilanne muuttunee normaalimmaksi, mutta sellaista on kesä. Minä en ainakaan sure.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig