keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Vettä kiitos!

yhteistyö Brita

En liene ainoa, joka on saanut opettelemalla opetella veden juomista. On lähes kummallista miten vähällä oikeasti pärjää. Täysin eri seikka miten terveellistä se on. Jos edes litran saisi ohimennen juotua niin, että se ei olisi pakkopullaa. Se mikä tässä pakkopullassa on erikoista, on se, että vesihän on oikeasti tosi hyvän makuista. Ja siitä tulee hyvä olo. Jostain kumman syystä siitä saa silti muistutella itseään.


Selkeä käännekohta veden juonnissa on aina kesän loppuminen. Kesällä tulee juotua tolkuttomia vesimääriä pihalla. Kannan mukana aina jonkunlaista mielellään mahdollisimman isoa vesipulloa, kun olen pihatöissä. Ja kun pihatöitä tulee tehtyä lähes päivittäin, on veden juominen automaatio. Jotenkin se ajatuksella tekeminen unohtuu sitä mukaan, kun auringon säteiden määrä lisääntyy. Kesän loppuun mennessä olen jo autuaasti unohtanut miten sitä sisällä saikaan vesikiintiön täyteen.


Oli aika ottaa esille vanha hyvä tapani vesikannu. Töiden lomassa tulee juotua huomaamatta, kunhan vain muistan laittaa vettä tarjolle. Uutta puhtia hommaan tuli, kun sain kokeiluuni vettä suodattavan Brita fill and serve Mind karahvin.  


Karahvia muistuttava uusi Brita on varsin linjakas  ja kaunis vesikannuksi. Se tekee yllättävän paljon muutakin kuin toimii kannuna. Se suodattaa vedestä pieniä epäpuhtauksia, joita vesijohtoveteen jää. Olen ollut kyllä jo opintojenikin puolesta tuskaisen tietoinen, että meidän varsin juomakelpoisessa vedessä on jäämiä kloorista, raskasmetalleista ja kasvinsuojeluaineista. Viimeinen näistä pitää sisällään melkoisia myrkkyjä varsin huolehtivasta nimestään huolimatta.  


Kun lapset lähtevät kouluun kaivan esiin milloin mitäkin myöhäistä aamiaista, vettä ja kahvia. Keittiön pöytä muuttuu pariksi tunniksi työpöydäksi. Siinä lomassa on ihana syödä ohimennen ja polttaa kynttilöitä. Varsin rattoisaa!


Britan suodatin myös parantaa veden makua ja hajua. Täytän oman kannuni illalla ja laitan sen jääkaappiin. Vesi on kylmää ja raikasta aamulla. Kaveriksi on ehdottomasti saatava sitruunaa tai limeä. Karahvi ja Britan perinteisempi kannu löytyvät esimerkiksi Prisman hyllyltä. 


Joten kippis ja puhtia päivään!



SHARE:

5 kommenttia

  1. Kippis! Olen pohtinut ihan samaa, että miksi veden juominen on muka niin vaikeaa. Joku todella pinttynyt ikivanha tapa se lienee. Ajoittain vettä tulee juotua reilusti ja sitten taas sen unohtaa kokonaan ja saattaa mennä päiviä, etten vettä juo. Suorastaan hullun hommaa! Joten kiitos muistutuksesta, marssinpa lipittämään mukillisen vettä!
    Mukavaa keskiviikkoa. Taivaaltakin näyttää vettä taas tulevan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama. Joko ylenpalttisesti ja aivan liian vähän. Hullun hommaa tosiaan :D Kannu tai juomapullo toimii minun kohdallani parhaiten.

      Poista
  2. Ihan sama juttu! Juon ihan liian vähän ja monesti huomaan, että söin karkkia, vaikka oikeasti olikin jano... :D

    VastaaPoista
  3. Mullakin meni vuosia, että join todella vähän vettä.
    Nykyisin olen parantanut tapojani, tosin suositeltua määrää ei vieläkään tule varmasti joka päivä juotua. Töissä kun ei voi koko ajan käydä juomassa eikä illallakaan voi ihan tolkuttomasti juoda:)

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli kauhee jano tästä postauksesta😊

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig