maanantai 30. huhtikuuta 2018

Iloista vappua!

Vaikka toukokuu on vasta korkattu, tuntuu vappu aina mielestäni kesäkauden alulta. On mahtavaa, että vuoden värikkäimmät juhlat ajoittuvat kevään korville. Juuri nyt tätä tarvitaan. 


Meillä vappu on yhtä syömistä. Aatto kuluu iloisesti grillatessa ja päivää juhlistetaan tuhdilla brunssilla. On ihana syödä kiireettömästi ja ajan kanssa perheen parissa. Meidän lapsista on  vuosien saatossa kehkeytynyt oikeita nautiskelijoita. Pöydästä ei ole kiire mihinkään. He nauttivat tunnelmasta ja jutustelusta yhtä paljon kuin aikuisetkin. 


Vaikka kevät on ollut poikkeuksellisen viileä, on ihana nähdä, että vappuna vihertää nurmi. Täällä ainakin tulee vettä koko päivän. Annan mielelläni haravan levätä vielä päivän ja käperryn sohvan nurkkaan elokuvaa katsomaan lasten kanssa. 


Nostetaan kuitenkin malja keväälle, kesälle ja yöttömille öille. Niitä luvassa vielä monta kuukautta. On ihana pysähtyä ja tajuta, että kaikki on vielä edessä. Sadekin tuoksuu jo kesältä, pian on lämmönkin vuoro.


Ihanaa ja iloista vappua!

SHARE:

8 kommenttia

  1. Ihanaa vappua Sinulle sekä hyvää kevään jatkoa :)

    Ronja

    https://willaronja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Parasta taitaa olla juuri se, että kaikki ihana on vasta aluillaan.
    Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Juuri näin! Kaikki ihana on vielä edessäpäin. Antaa sataa, se tuo kaiken vihreän esiin.
    Iloista vappupäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Jep, kaikki ihana vielä edessä tosiaankin. Meillä ei ole satanut tänään, vaikka niin luvattiin. Harmaata kyllä on. Päivä on mennyt vaputellessa sisätiloissa. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  5. Keväässä parasta on juuri tuo odottaminen, se miten luonto herää eloon. Ja kesä on vielä edessä... :)

    VastaaPoista
  6. Kieltämättä elämme nyt ihanaa aikaa vuodesta. Puutarhassa alkaa jo vihertää ja kukkiakin, mutta koko kesä on kuitenkin vielä edessä. Sitä on todella syytä juhlistaa! :) Kaipailit muuten aiemmassa postauksessasi tarhakulleroa 'New Moon'. Kyseisiä kavereita näkyi olevan myynnissä Hankkijalla. :) Keväistä loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan raikas kevään tuulahdus teiltä välittyy tänne asti! Tästä se kesäaika alkaa. :) Aurinkoista loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig