maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kevätfiilis

Kevät on muuttanut meille pysyvästi. Kylmä ilmakaan ei haittaa, kun aurinko paistaa. Pitkän talven jälkeen valo on juuri se mitä kaipaan. Pihatyöt sujuvat paljon rattoisammin paisteessa. Tuntuu, että ulos on päästävä nyt joka päivä. Niin ikävä tätä on ollut. 


Hommaan aina tähän aikaan vuodesta orvokkeja. Vaikka pari ruukkua on melko pieni ruukkupuutarhaksi, tuo väripläjäys kummasti iloa. Kuljen puutarhahommiin yleensä parvekkeen kautta ja sinne orvokitkin päätyivät. On ihana nähdä kukkia ensimmäiseksi, kun oven avaa. 


Piha on yhä armottoman paljas ja harmaa. Sotkun ja kuolleiden lehtien määrä onneksi vähenee päivä päivältä. Vuosien kokemuksella olen oppinut olemaan hötkyilemättä. Ison pihan edessä ei kannata masentua ja lannistua. Pala kerrallaan se valmistuu. Joka vuosi. Jos selkää kivistää tai homma puuduttaa, vaihdan lennossa uuteen askareeseen. Kaikki kun pitää joka tapauksessa saada valmiiksi. Kyllä on kertakaikkisen mahtavaa, kun ties kuinka monen kottarillisen jälkeen perennapenkit vihdoin alkavat olla klaffissa. Enää pari ja voin siirtyä listassa eteenpäin. 


Aurinkoista viikkoa! Nyt sitä piisaa!


SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihania orvokkeja. Ne tosiaan ovat kevään väripiristys <3 Mukavaa viikkoa myös Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kohtaa väriä ei voi olla liikaa :) Aurinkokin katosi jonnekin sadepilvien taakse.

      Poista
  2. Orvokit tuovat tosiaan piristyksen kevääseen. Tuo keskimmäisen kuvan vaaleansininen orvokki on mun lemppareista lempparein.
    Ja komppaan täysin tuon ison pihan ajatuksissa. Pala kerrallaan suurempikin kakku tulee syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään siitä kans, tosi herkkä. Tähän aikaan keväästä tuo iso oranssikin on kiva, vaikka keskellä kesää olisikin aika kauhistus. Sulla on vielä tuplat isompi piha kuin mulla. Mutta pala kerrallaan, selkäkipu kerrallaan :D

      Poista
  3. Ihanat orvokit ja nuo saviruukut ja juu kyllä selkää kivistää, mutta tää on silti niin ihanaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ruukkuja on vaikea löytää. Tuo iso on Järvenpään Kukkatalosta ja pienemmät Zetasista :)

      Poista
  4. Orvokit näyttävät upeilta tuossa laakeassa saviruukussa. Täytyypä ratsata Kuopion tarjonta jos löytyisi jotain vastaavaa. Vinkkaan samalla Blogissani arvonnasta, vink. :-)) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopiossa on yksi lempi puutarhamyymälöistäni. Unohdan vaan aina sen nimen. Kasvivalikoima oli tosi laadukas. Poistin kyllä ruukkuja viimeksi käydessäni.

      Poista
  5. Aivan ihania nuo orvokit ja ruukut. Mä laitan aina ekaks heti orvokkeja kun vaan vähänkin ilmat sallii. Sitten se on muutenkin niin kiva kukka, kun kestää syksyyn asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muutenkin kiva. Menee mulla jatkossa hieman täytekukkana, mutta on kyllä ihan paras kevään korkkaaja.

      Poista
  6. Meilläkin orvokit päätyvät edellisenä viikonloppuna pihan väriläiskiksi samalla kun muutenkin puutarhasteltiin. Miehen kanssa juuri juteltiin, että pitää olla muutama homma koko ajan kesken, kun yksi alkaa puuduttamaan tai selkä kivistämään voi vaihtaa toiseen ja taas homma luistaa. Pari pienempää saatiin jopa valmiiksi ja monta isompaa odottaa tekijöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama. Ja onko tuolla pomppimisella niin väliä, kun kaikki pitää saada valmiiksi. Mä tartun aina sillä hetkellä mieleisimpään :)

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig