maanantai 22. kesäkuuta 2015

KIIREEN KESKELTÄ

 Tavallisten pihakiireiden lisäksi astetta enemmän kierroksia hommaan on tuonut parvekkeen remontti. Kun pituutta on suunnilleen 2x15 metriä, niin hommaa riittää. Vanha ja raskas betoninen kaide sai väistyä uuden ja kevyemmän tieltä. Myös lattia sai seinän sävyyn sopivan laatan.

Kuvasin teille keskeneräistä parveketohinaa, kun ruukut hakevat paikkaansa ja kahvikuppeja löytyy joka nurkasta.


Olen toivonut parvekkeelle mustia kalusteita jo pitkään. Olin enemmän kuin ilahtunut Strömsön edullisesta puutarhasarjasta. Meillä parvekkeella olo on aina ollut enemmän kasvattamista kuin oleilua. Siitä kertoo myös se, että kesken tohinan huomasin kantaneeni vain kasvattamiseen liittyvät romppeet parvekkeelle. Muun ehtii myöhemmin.


Tällä hetkellä parvekkeella on jo Strömsön kasvihuonekaappi, ruukutuspöytä ja yrttihylly. Kesäkukatkin on vielä nostamatta kaiteelle. Kasvatan kurkut yleensä parvekkeella, mutta toistaiseksi ne ovat saaneet olla sisätiloissa lämpimässä.

Metallista hitsattu kaide sai pehmeämmän ilmeen Accoyasta tehdystä puukaiteesta. Bongasimme tuotteen Kanelia ja kardemummaa-blogin Marian kanssa OmaPiha-messuilta ja pääsimme myös käymään Accoyaa maahantuovan Novewoodsin hienoon showroomiin.

 Ohjeistan asiakkaitani aina valitsemaan puumateriaalin tikkuuntumattomasta puusta aina kun puuta kosketaan paljaalla jalkapohjalla tai käsin. Accoyasta saisi ihanan terassin, mutta kyllä on myös tosi kiva huoletta sivellä puista pehmeää kaiteen pintaa. Leveämpi kaide takaa myös sen, että skandinaavimitoitetut parvekelaatikot saa siihen kiinni. Kaide on täysin huoltovapaa ja odotankin jo, että puu saa luontaisen harmaan värityksen. Hirveästi en jää kaipaamaan öljyämistä ja käsittelyä.


Näiden tummien kalusteiden takia siis käsittelin kasvulavatkin ilmeeseen sopivaksi. Pavuissa on jo pienet alut, mutta vielä näyttävät odottavat helteitä pussin suojassa.


Ehkä maltan juoda kahvit istualtaan, kun amppelit on kiinnitetty ja kukat asettuneet paikoilleen. Ensi viikon helteillä sitten.

Mukavaa viikonalkua!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Aijai, kun näyttää kivalta!
    Minulla on tuon kasvihuoneen kanssa vielä tiiviisti treffit. Toivon totisesti aurinkosäitä, jotta homma saataisiin vihdoin valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kasauskaveria ja pulloa punaviiniä :D Näitä en saanut yksin kasattua. Isä auttoi kaapin kanssa ja mies teki mun avustuksella loput :)

      Poista
  2. Laatta näyttää parvekkeella hyvältä ja on taatusti helppohoitoinen, kun kasvien ja mullan kanssa ollaan tekemisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pestäväyyttä ja helppohoitoisuutta hain. Lisäksi vesi hulahtaa kaiteen alta, mikä aiemmin oli ongelma.

      Poista
  3. Ihana parveke, johon mahtuu vaikka sun mitä! Tuossa kelpaa juoda kyllä kaffetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muuten juuri istu pihalla, mutta partsille paistaa aurinko koko päivän eri kohtiin. Myös aamuaurinko ja aamukahvit on aika kiva juttu ulkona :)

      Poista
  4. Näyttää todella kauniilta, pidän erityisesti tuosta laatasta. Minulla on jossakin vaiheessa edessä terassin remppa, joten oli kiva nähdä kuvat teidän parvekkeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä terassilaattoja ei niin usein Suomessa näe isoissa pinta-aloissa. Myyjä hätkähtikin määrää... Tuohon uppoaa yli 50 neliötä. Tuokin oli ihan joku halvin mahdollinen, mutta väri sattui sopimaan meille tosi hyvin. Ja miten kiva siinä on tassutella sukkasilla :)

      Poista
  5. Todella hieno parveke! Niin kutsuvan kodikas, mut silti tyylikäs. <3

    VastaaPoista
  6. Hyvän näköistä. Mustat kalusteet sopivat erinomaisesti. Laatlattia antaa parvekkeelle välimerellisen tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun muunkin blogissa juuri ihastelin mustia puutarhakalusteita.... Ja ihmekös että alitajuisesti päädyin laattaan. Mä olen aina tykännyt Välimeren meiningistä ja kasveista :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig