tiistai 30. elokuuta 2016

Kaunohattujen aikaan

Loppukesä on puutarhassani yhtä kaunohattujen ilotulitusta. Niitä löytyy jokaisesta aurinkopenkistäni eikä suotta. Ne houkuttavat perhosia, kestävät sateet suoraselkäisinä ja kukkivat pitkään. Voiko enempää toivoa?


Olen yhdistänyt kaunopunahattuja liiloihin, valkoisiin ja vaaleanpunaisiin kasveihin. Salviat, vaaleanpunaiset ja valkoiset kellopeipit sekä punakosmoskukat muodostavat viehättävän airueen puutarhan kuninkaallisille. Nämä kruunupäät ovat kiistatta puutarhan kauneimpia kasveja.


Jokin näissä Asteraceae-heimon kasveissa viehättää ihmismieltä. Jo lapsi piirtää ensimmäisen kukkansa tästä heimosta. Selkeä pyöreä mykerö jota ympäröi symmetriset tasaisin välein olevat terälehdet. 


Kaunopunahatut aloittavat kukintansa jo heinäkuun puolella ja tuntuu, että tahti vain kiihtyy. Olen saksinut kukkia tasaisesti maljakkoon ja kukkapuskat sen kun tuuheutuvat pihalla. En voi valittaa.


Eroa punaisten lajikkeiden välillä on mielestäni melko vähän. En huomaa sitä hirveästi muussa kuin kuin koossa. Suosikkini on 'Magnus', joka on parhaiten edustettuna pihassani. Myös valkoinen 'White Swan' on upea!


Näihin tunnelmiin. Aurinkoista elokuun viimeistä!

SHARE:

27 kommenttia

  1. Ihania aurinkoisen syyspäivän kukkijoita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat ihan parhaita. Tykkään kyllä kaikista heimon kasveista... sädepäivänhatut ja asterit ovat myös loppukesän kauneimpia.

      Poista
  2. Ai vitsit nuo on komeita ja monesti muualla ihastellut :) Siemenetkin olivat olleet valmiina istutettavaksi, mutta en ole vielä saanut maahan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näitä kerran siemenestä kasvattanut ja jotenkin hitailta tuntuivat. Nämä eivät ole perennoista mitään pitkäikäisimpiä. Ostan joka vuosi muutaman lisää.

      Poista
  3. Punahatut on kyllä suoraselkäisiä loppukesän ja syksyn kukkijoita. Tykkään, kun niistä on näkyvillä niin paljon erivärisiä lajikkeita nykyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin sellaisen limevalkoisen. Musta, erilaisia punaisia ja valkoisia jo löytyy. Näitä ei onneksi voi olla liikaa :D

      Poista
  4. Perhosten ja muidenkin öttiäisten paratiisi!
    Ihanat kuvat!
    Kaunista alkavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosten määrä on valehtelematta kymmenkertaistunut lähivuosina. Kasvivalinnoilla on melkoinen merkitys :) Mukavaa syksyä sinnekin :)

      Poista
  5. Täällä myös punahattujen ihastelija. :)
    Suosin pitkään valkoisia lajikkeita, mutta tänä kesänä hankin vaaleanpunaisia, ja ne ovat ihastuttavia samassa penkissä keltatörmän kanssa. Minäkin hankin joka kesä näitä lisää. Tänä kesänä löysin Muhevaiselta Baby Swan lajiketta, joka on mielestäni erityisen kaunis, siinä kukan terälehdet ovat selkeästi alaspäin.
    Mulla on myös limenvalkoista Milkshake -lajiketta, joka on mielestäni jotenkin hassun näköinen, mulle tulee siitä aina takatukka mieleen.

    Sanna

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton Milkshaken mäkin haluan! TYkkään myös noista millä on terälehdet selkeästi alaspäin. Green Envya en ole löytänyt mistään ja se on ehdoton ykkönen mun toivelistalla :)

      Poista
  6. Itsellänikin on tuota Magnusta, tanakka kaveri, joka ei Rauli-myrskyistä piitannut. Yksi lemppareistani, näitä pitää hankkia ehdottomasti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muu kasvi siellä on sikinsokin, mutta nämä eivät! :)

      Poista
  7. Upeita!

    Jostakin syystä eivät viihdy minun puutarhassani, vaikka olen yrittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on hieman kranttuja myönnettäköön. Ei ne minullakaan joka kohdassa pihaa mene.

      Poista
  8. Juu ne ovat yksi mun suosikeista . Harmittaa vaan että mun ei kestänyt talvea. Tuli kyllä hankittua uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli etteivät ole kestävämpiä. Muutaman raaskin joka vuosi ostaa. Pari menetettyä ei silloin harmita niin kovin.

      Poista
  9. No, ei tosiaankaan voi enempää vaatia. Pitääpä laittaa korvan taakse tuollainen kukka. Siis noin kuvainnollisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Niin kiva kukka tämä on :D

      Poista
  10. Nuo ovat niin kauniita!
    Meillä on sellaisia kaksikukkaisia perennapenkissä, eli alemmasta kukasta kasvaa vielä ylempi kukka.. Mutta noita on tarkoitus laittaa myös <3 Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kukkaa yhden hinnalla ei kuulosta ikinä huonolta :D

      Poista
  11. Kaunis, mutta hankala kasvattaa siemenestä. Istutin viime kesänä kymmeniä taimia eikä yksikään kukkinut. Taitavat olla menetettyjä taimia=(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se sitä tarkoita. Mä olen myös kasvattanut siemenestä. Ekan kasvatuserän taimet kukkivat vasta kolmantena vuonna mulla. Olen myös kyllä saanut kukkimaan seuraavanakin kesänä.

      Poista
  12. Punahattu on kyllä yksi upeimmista syyskesän perennoista, eikä sitä voi koskaan olla puutarhassa liikaa. Juuri tuo tuulen ja sateen kestävyys on lisäksi suurena plussana.

    VastaaPoista
  13. Harmi kun nämä ovat meillä niin lyhytikäisiä, siis tykkäävät talvesta huonoa. Mutta ensi kesänä laitan niitä kyllä taas lisää!

    VastaaPoista
  14. Oi, minäkin tykkään. Nämä ovat niin hyviä :)
    Kauniit kuvat myös!

    VastaaPoista
  15. Upeat kaunopunahatut. Omasta puutarhastani niitä ei (vielä) löydykään:)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig