tiistai 20. syyskuuta 2016

Ihanuuksia sisälle

Kävin eilen asioilla, ja mystisesti eksyin puutarhamyymälään. Jossa oli kivoja ruukkuja ja niihin sopivia kasveja. Miten sattuikin? Sattuuko teille ikinä? Näin se meillä menee, kun äiti-ihminen lähtee yksin kaupoille.


Mukaan lähti kummituspuun lisäksi kaksi kasvia joihin kaipaisin tunnistusapua. Vihreä valkoisessa kasvissa luki vehka, mutta pienemmässä ei ollut mitään tietoa. Voisiko tämä olla jonkun sortin kaktus?


Olin alkujaan viherkasvien kanssa melko huono. Olen ajatuksella opetellut tämänkin homman. Siirto toiseen paikkaan ja uuteen kasvualustaan vaatii kasvilta sopeutumista. Käytän viherkasveille GreenCaren Luomu Kukkamultaa. Viherkasveille sopivassa mullassa ei kannata pihistellä. Kasvin rajattuun kasvualustaan kannattaa aina satsata. Se kun on ainoa mitä kasvilla on. Multaa ei myöskään mene edes niin paljon. 


Uuden viherkasvin kastelu kannattaa aloittaa varovasti. Tasaiseen rytmiin hyppään vasta 2-3 viikon kuluttua istutuksesta. Siihen asti kastelen hyvin niukasti. Istutusvaiheessa en kastele. Kostutan mullan erillisessä astiassa vesitilkan kanssa. Näin vesi ei jää vain pintaan eikä sitä tule  liikaa kerralla. Suihkuttelen kasveja alkuun päivittäin kotiutumisvaiheessa. Kaikkia kasveja suihkuttelen pari kertaa viikossa. Ajoittain annan kasveille veden mukana merileväuutetta. Lannoittamisen aloitan vasta maaliskuussa.


 Toivottavasti joku muukin pääsee näille vinkeillä alkuun. 

*Postaus tehty yhteistyössä GreenCaren kanssa*

SHARE:

17 kommenttia

  1. Ihana kuulla, että muillekin käy noin, itse jatkuvasti repsahtelen :) Minusta tuo vihervalkoinen on Limoviikuna, siis Ficus variegata varmaankin? Älä sitten säikähdä jos se talvella pudottaa lehtensä, kuuluu asiaan. Juuri ihailin eilen jotain viisimetristä tuollaista Sanomatalossa, huikea! Minulla on jo yli 20 vuotias limoviikuna, näistä saattaa perheenjäseniä, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa sanoi internet tuosta limoviikunasta. Siihen oli joku varmaan vahingossa tökännyt sen lapun ja tietysti pöhkönä uskoin. Sujuvasti vaan ihmettelin, miten tällä on niin ilmavat lehdet verrattuna muihin vehkoihin. Myöskään myyjä ei osannut auttaa nimien kanssa ollenkaan. Juuri mitään viherkasveja ei oltu nimetty. Musta se pitisi tapahtua jo tukkurien toimesta.

      Poista
    2. Ja kiitos tunnistusavusta ja vinkistä :D

      Poista
  2. Samoilla mennään täälläkin, joskus kun pääsee rauhassa ihmettelemään ja ihailemaan kaupoille, repsahdus on vääjämätön mutta hyvä mieli tulee siitä aina, ihanat kasvit ja ihanat ruukut kiehtovat! Yritän olla kasvipaastossa nyt ainakin hetken, pihalta roudatut sisäkukat olivatkin kasvaneet niin paljon kesän aikana, että tunkua on ja sitten vielä kaikki pelakuutkin, aarteet, joita pitää yrittää talvettaa!

    Tuo sama harmittaa, nimilaputtomuus ja kuten sanoit niin tukkureiden pitäisi olla asian kanssa tarkka, ei pelkän nimen vaan myös tarkemman lajitunnistuksen kanssa! Sametti Hortensian kanssa samoilla linjoilla tuon limoviikunan kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ihmetellyt tuota lajitunnistamista silloin kun kasvit on se ainoa duuni. Mulla oli myös viherkasvit pihalla kesän. Ja kyllä oli mittaa tullut yhdelle jos toiselle!

      Poista
  3. Juu kyllä pitäisi olla ihan tarkat nimet lapuissa... Meillä ei yhteen väliin ollut juurikaan viherkasveja, mutta nyt pikkuhiljaa ovat lisääntyneet. Keväällä nähdään kuinka monta on vielä mukana:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo luulin, että mulle ei mahdu enempää. Jotenkin mystisesti niitä kuitenkin aina onnistuu änkemään jonnekin.

      Poista
  4. Minulle käy niin, että kun lähden ruokaostoksille, niin päädyn kirjastoon tai lankakauppaan. Kiva, kun viherkasvit tekevät taas tuloaan sisustuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vieressä olisi joku lanka- tai askartelukauppa niin todennäköisesti menisin sinnekin :D Mäkin olen enemmän kuin iloinen viherkasvien paluusta.

      Poista
  5. Siskojen pihalla Israelissa kasvaa isot pensaat limoviikunaa. Olen nähnyt siellä myös isoja puita. Minullakin oli vuosia aika iso limoviikuna, mutta onnistuin hävittämään sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kieltämättä hölmö olo limoviikunasta. Ihan tuttu ja perinteinen kasvi. Näin sitä vaan sokeasti lappuun uskoo :D

      Poista
  6. Mä luulen et toi toinen vois olla joku korallikaktuslaji :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin ehdotin myyjälle, mutta oli aika hoomoilasena. Mulla on maitokaktus ja ne on musta vähän korallikaktuksien näköisiä. Tällä on kyllä tosi pitkä tukka. Kiitos tunnistusavusta. Tästä tämäkin solmu aukeaa :D

      Poista
  7. Mä olen aika huono huolehtimaan noista sisäkasveista. Vähin erin pitäisi taas saada pihalla (lasiterassilla) kesänsä viettäneet kasvit sisään. Niiden kotouttamiseen kaipaisin myös vinkkeäjä. Olisiko antaa? Tai vielä parempaa: tee asiasta ihan oma postaus :) Asiantuntijavinkit ovat meillä arvossaan!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut tarkoitus tehdä talvettamisesta. Mä teen pari ihan lähipäivinä... sekä sisälle menevistä, että juurakoista ja mukuloista :) En mäkään mikään kaikkiosavaava ja onnistuva ole :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig