maanantai 26. syyskuuta 2016

Piha siistiksi

Siisti piha on jotain mitä tavoittelen jatkuvasti. Minulta ei vain luonnostaan työkalut kulkeudu samalle paikalle. Mielenkiintoisemman projektin keksiessäni vanha jää niille sijoilleen jotakuinkin aina melko kamalaan vaiheeseen. Vaikka olen edelleen enemmän kuin taipuvainen tähän sikolättiylyyn niin viimeiset neljä vuotta olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni. Koska silloin tuli kuvioon muutos. 


Suurimman osan aikaa keskityn siihen mitä olen tekemässä. En vain mystisesti leijaile enää sinne minne mikäkin aivoitus kuljettaa. Keskittymisellä tarkoitan sitä, että päätän mitä pitää tehdä, arvioin työn käytettävän ajan mukaan ja hoidan homman pois. Ja ennen kaikkea siivoan lopuksi työvälineet kasaan. Kun työn toiminnan mittakaava on enemmänkin metreissä eikä senteissä, on meininki oikea. Kerralla hoituu esimerkiksi kivituhka-alueiden haraus ja kitkentä, keittiöpuutarhan siivous, Kirsikkamäen kitkentä tai parveke ja patioalueiden siivous. Panostan erityisesti kevääseen ja syksyyn. Silloin meillä heiluu harava, sakset ja harja tavallista tiuhempaan. 


Minulla on aika suurpiirteiset otteet pihassa ja ne sopivat sinne. Istutusalueet ovat aina todella isoja, nurmikkoa on vain yhdessä paikassa ja kuorikatetta kulutan surutta kaikkialle minne suinkin sitä saan. Maisemointikangas ja katekerros ovat vähentäneet kitkemisen määrää valtavasti. Kerralla huolella perustetut istutusalueet palvelevat vuosikymmeniä kunhan niitä muistaa hieman parantaa keväisin. 


Jos haluat lukea vinkkejä miten piha laitetaan myyntikuntoon, klikkaa itsesi Etuovi.comin Parempaan asumiseen-blogiin. Kirjoitin sinne pihasuunnittelijan vinkkejä puuhaan. 

Tehokasta tiistaita!
SHARE:

10 kommenttia

  1. Mahdottoman iso ja hieno puutarha teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakohan tästä nyt väärän käsityksen? Piha ei ole kuin 2300 neliötä ja tässä on kaksi rakennusta. Mutta silti tuntuu, että kaikea ei millään tahdo ehtiä, kun kesät on alalla töissä. Mutta kiitos :)

      Poista
  2. Minäkin olen opetellut tekemään riittävän pieniä tavoitteita. On ilo kun saa yhden asian tehtyä ja kaikki muut tehdyt työt sen päälle ovat pelkkää plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se juuri on. Realistiset tavoitteet ovat fiksuja. Mä joskus vuosia sitten tulin aina pihalle tuijottamaan tekemättömiä töitä ja ahdistumaan suunnattomasti. Ei mitään tolkkua siinäkään :D Mieluummin on iloinen pienestäkin hommasta, jonka on päättänyt tehdä.

      Poista
  3. Samaa mieltä noista katteista ja maisemointikankaasta. Helpottavat hurjasti. Kun vielä saisin nurmikkoalueita vähennettyä, niin loppuisi turha puskien kiertäminen nurmea ajaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan vähennetty noin puoleen nurmikon määrä. Selkeät alueet kyllä helpottaa. Mullakin on vielä pari paikkaa missä kiertelen ja kyllä risoo.

      Poista
  4. Tuo on toimiva tapa arvioida jonkun homman kesto ja sitten mennä hoitamaan se pois päiväjärjestyksestä. Usein siihen aikomiseen menee huomattavasti enemmän aikaa ja voimavaroja, kuin itse homman toteuttamiseen. Meillä tavarat viedään pääsääntöisesti töiden jälkeen omille paikoilleen. Joskus toivoisin olevani vähemmän perfektionisti tässä(kin) asiassa asiassa, mutta minkäs sitä luonteelleen voi. Toisaalta on kyllä mukavaa, että kamat löytyy sieltä, mistä niitä lähtee hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se ois fantastista olla niin perfektionisti, että kamat löytyisivät sieltä mistä niitä menee hakemaan. Mä olen päässyt siihen pisteeseen, että kerään ne kasaan ja kiikutan jonnekin. Sitä edellistä jonnekin paikkaa sitten metsästän seuraavalla kerralla. Yleensä jonnekin kasoja on 3-4. Ei kovin kätevää. Mutta minkä sitä tosiaan luonteelleen mahtaa.

      Ja se on juuri eikä melkein noin niin kuin sanoit. Aikomiseen ja ahdistumiseen saa upotettua määrättömästi aikaa. Tämän muurin yli olen jo itseni kammennut ja jo edistyy piha kummasti :D

      Poista
  5. Suunnitelmallisuus on hyve johon itsekkin pyrin, tosin välillä huonoin tuloksin. Mieluisat työt vain aina tahtovat kulkea etunenässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina kaksi listaa. Kiireelliset ja mieluisat. Jos olen väsynyt tai allapäin on lupa tarttua tuohon jälkimmäiseen hyvällä omallatunnolla. Suoritin myös tutkintoni neljän vuoden kurssit tuplanopeudella noita kahta listaa seuraten. Sopii mulle paremmin kuin hyvin :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig