tiistai 17. lokakuuta 2017

Koti ja kynttilät

Blogeissa ja muuallakin somessa vilisee kaikenlaisia hyggepostauksia, joissa on ihania kukkia ja kynttilöitä. En ihmettele ollenkaan. Kun keli viilenee, huomaan huomaamattani järjesteleväni tasoille erilaisia asetelmia, jotka liittyvät kynttilöihin tavalla tai toisella.


Minulla on melkoiset varastot erilaisia valkoisia kynttilöitä, joita kuluu meillä syksyn ja talven mittaan pakettikaupalla. En tiedä mitään rentouttavampaa kuin siistin kodin, takan ja kynttilöiden yhdistelmän. Samaan saumaan iskee jouluvaihde päälle hiljalleen. Tiedän, että moni karsastaa tätä varhaista joulusta iloitsemista. En koe sen olevan keneltäkään pois, jos joku haluaa fiilistellä talven lämpöisintä juhlaa jo etukäteen. Pakko myöntää, että ostin jo ensimmäisen ruotsalaisen joululehden.


Tämän hetken käytetyimmät kynttilänaluset ovat nämä suorakaiteen muotoiset marmori- / kivipalaset. Ne ovat löytö romikselta, josta aiemmin kerroin. Pesu, kuivaus ja paikka paraatipaikalla. Ei uskoisi että tovi sitten palaset makasivat sateessa romun keskellä. 


Meillä jatketaan tällä mallilla syyslomaa. Hiema kotoilua, ulkoilua, päivän retki, leffa ja rentoilua. Niistä on nyt jokainen päivä tehty viikon ajan. Tuli kyllä tarpeeseen.


Ihanaa viikon jatkoa!

SHARE:

11 kommenttia

  1. Kynttilöillä saa heti rennon vaihteen päälle. Mä yleensä sytytän ensimmäiseksi kynttilät, kun tulen kotiin jostain. Siten saa oikean tunnelman ja rentoutuu hetkessä. Rakastan myös valkoisia kynttilöitä. Mikään ei ole kauniimpaa kuin yksinkertaisen kynttilän liekki ja valo.
    Ihanaa ja rentouttavaa syyslomaa koko teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on niin ihana koti, että mulla ainakin stressitasot laskee siellä välittömästi jo eteisessä :D

      Poista
    2. Voi Kati! <3 Sä oot niin ihana!
      Tervetuloa stressilomalle, saat tulla eteistäkin pidemmälle. :)

      Poista
  2. ... ja täähän on paras aika joulusta, ku saa rauhassa vain nautiskella....

    - Elma -

    VastaaPoista
  3. Hyvää syyslomaviikkoa teille ja ihanaa kun jo nyt voi taas alkaa tunnelmoida joulusta.
    Valkoinen kynttilä sopii kaikkeen sisustukseen ja tekee juhlavan vaikutuksen arkiseenkin "kattaukseen."
    Miten ihmeessä joku on voinut nuo marmoriset/kiviset laatat viskata romulootaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes kehtaa kertoa miten paljon olen sieltä jo ehtinyt tonkia ja kantaa kotiin. Ei nämä laatat ihan tällaiselta siellä näyttäneet. Mutta visio! Se pelastaa kaiken :D

      Poista
  4. Meilläkin löytyy paljon kynttilöitä ja itse tykkään myös eniten valkoisista kynttilöistä. Tosin nyt ostin pari harmaata kynttilää kokeeksi.
    Kiva löytö nuo kynttilänaluset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on värikkäitäkin, mutta useinmiten kaivan kyllä valkoiset esille. Aina vaan, vaikka kaupassa olisi miten värikäs olo :D

      Poista
  5. Jeps, nyt on aika nauttia kynttilöistä

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig