keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Arboretum Magnolia - upea ruskapäivä!

Vierailin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Lohjan Arboretum Magnoliassa, jossa vietettiin yleisölle avointa ruskapäivää. Kiemuraisten teiden jälkeen löytyi metsän siimeksestä melkoinen paratiisi. Oih ja voih sitä värien ja kasvien määrää! Oli melkoisen mykistävä kokemus. Jopa 10-vuotias tytär oli aivan ihastuksissaan.


Arvoin pitkään jaksanko lähteä puolikuntoisena käymään. Tiesin, että paikka ei ole suuren suuri. Lopulta tulin siihen tulokseen, että edes pieni pala ruskaa kuulosti hyvältä. Kävelimme hissun kissun, ihmettelimme kymmeniä erilaisia lehtimuotoja, kuvasimme ja nautimme väreistä. En ole ykkösvyöhykkeellä tälllaista ruskaa nähnyt ikinä.


Arboretum on kesäisin yleisölle auki säännöllisemmin. Paikka on todella hyvin hoidettu, kasvivalikoima on jopa arboretumiksi poikkeuksellisen hyvä, tontti Lohjalle tyypillisesti rinteinen ja komea. Kaiken kukkuraksi se on järven rannalla. 


Arboretumiin oli rakennettu erilaisia alueita jotka yhdistyivät saumattomasti ja kauniisti toisiinsa. Nurmi- ja sorapolkujen lisäksi aluetta kuljettiin portaita ja pieniä siltoja pitkin. Ihastelimme perhospuutarhaa, jännittävää kantopuutarhaa (tyttären suosikki rannan lisäksi), hieman japanilaisviritteistä rantaa, koivikkoa, maksaruohoaluetta ja ties mitä muuta. 


Erityisen ihastunut olin näihin puuvartisiin sekaistutuksiin, jotka rajasivat tiloja. Myös laaja vaahteroiden valikoima oli mieletön. Tai no... kaikkea tuntui olevan paljon!


Aion mennä ensi vuonna sipulikukkien ja magnolioiden aikaan uudestaan, jos suinkin ehdin. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Sisäänpääsymaksu vaihtelee kauden aika 5 eurosta 10 euroon. 


Loppuun vielä upein näkemäni syysväritys. Ikinä.

Ihanaa loppuviikkoa!

SHARE:

17 kommenttia

  1. Woow, melkoisia värejä. Ihanan näköistä! Mukavaa loppuviikkoa Siulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, jos liikut täällä päin. Ja Samoin Hilu :)

      Poista
  2. Kiitos sinulle tästä esittelystä ennenkaikkea siksi hoksasin juuri että en ole koskaan käynyt täällä vaikka olen toki tiennyt sen olemassaolon asun näet itse Lohjalla . Olet aivan oikeassa kuvista päätellen tutustumisen arvoinen paikka .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu itsestäkin hassulta, että en ole saanut aikaiseksi, vaikka käyn viikottain Lohjalla. No käyn kyllä jatkossa uudestaankin, kun tiedän paremmin :) Mene säkin :)

      Poista
  3. Wau! Kiitos upeista kuvista. Eipä ole kertaakaan tullut käytyä vaikka Lohjalla asun. Suunnitelmissa ollut kyllä, mutta ajokortittomana se on jäänyt...😐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää niin hassua! Tämän postauksen (ja instapostauksen) myötä paljastuu myös monta naapuribloggaajaa :D

      Poista
  4. Ooh, mikä paikka! <3
    Olen nähnyt vissiin jossain puutarhalehdessä jutun tuolta. Tuonnehan on ehdottomasti joskus päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuun mukaan. Mennään kesällä. Siellä on kahvilakin silloin. Tehdään retki :D

      Poista
  5. Mahtavat värit, ja kiva vierailuvinkki. Pitää laittaa käytävien paikkojen listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Tällaisia pieniä paikkoja pitää muutenkin tukea. Tärkeä osa suomalaista puutarhakulttuuria :)

      Poista
  6. Todella kaunista. Hienosti otettu istutuksissa ruska huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli kyllä kaikki otettu huomioon. Toki silläkin on merkitystä ruskaan, että erilaisia puuvartisia kasveja oli niin paljon.

      Poista
  7. Värikylläisyyttä ihan huikea määrä ja ajatella tämä paikka on minun kesäkodin lähellä. Olin ajatellut käydä nyt kesällä paikkaan tutustumassa, mutta se kuitenkin jäi.
    Paikkaa on kovasti kehuttu ja varmasti se myös sitä on ja näin tällaisena ruskasyksynä se todella esiintyy edukseen. Lohjanjärven seutu on hyvin rehevää ja siinä on myös lähellä Karkalin luonnonpuisto ja siellä sijaitsee ehkä hieman nykypäivältä unohdettu Torholan luola. Arboretumin perustajat ovat myös kissaihmisiä ja rotukissa Ocicat on heidän myötä tullut Suomeen viime vuosituhannen loppupuolella tai ainakin he olivat suurelta osin vaikuttamassa tämän ihanan kissarodun tuloa tänne meille. 😺

    VastaaPoista
  8. Wau!
    Täytyy laittaa tämä paikka mieleen, jospa joskus kesällä voisi suunnata autonnokan juuri tuohon suuntaa.

    VastaaPoista
  9. Voi lohjalaiset, miksi ette käy tuolla arboretumissa. Minä kävin siellä täältä Oulusta asti. Mykistävä paikka!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig