lauantai 13. huhtikuuta 2019

Vapaa viikonloppu ja touhu poikasineen

Keväinen viikonloppu on kirpakasta kelistä ja pihan lumikinoksista tuntunut lomalta. Edessä on vielä sunnuntai aikataulutonta tekemistä ihan oman mielen mukaan. Arvostan tällaista aikaa eniten. Haravoin ja järjestelin ruukkuja eilen tovin. Koulin pikkutaimia ja leivoin. Kuitenkin niin vähän, että aikaa jäi runsaasti Netflixille. 


Katselun alla on uusi nordicnoir-sarja  Quicksand - Suurin kaikista. Sen lomassa on ihana torkahtaa ja syödä suklaata (koska sokeriton on vihdoin ohi). Tänään hilpaisen kirppikselle ja teen loput kevätkylvöt. Ensimmäinen satsi auringonkukkaa on jo turvallisesti mullissa, mutta olin taas silti innoissani ostanut melkoisen määrän kaikenlaista kylvettävää. Näiden parissa on ihan puuhastella ihan itsekseen, kun ei ole kiire.


Meille eksyy hyvin harvoin pikkunoitia. Toiveikkaasti kyllä aina varaan heille jotakin. Ehkä tänä vuonna onnistaa. Tuoreus ja terveys olisi mahtava juttu!

Ihanaa palmusunnuntaita!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig