lauantai 20. elokuuta 2016

Kukoistava Kirsikkamäki

Kirsikkamäeksi kutsuttu pihamme sivu on vuodessa kasvanut jo täyteen kukoistukseensa. Viime kesänä perustettu alue paljastui odotettua isommaksi, kun aluetta hallinnut kurtturuusu sai väistyä. Istutin alueelle lähinnä muualta siirtämiäni pensaita ja perennoja. Niiden avulla valmiin ja kypsän näköistä jälkeä tuli hetkessä. 


Jätin selkeitä katteella päällystettyjä alueita ison perennaryhmän ja pensasryhmien väliin hoitoa helpottamaan. Olen taputellut itseäni olkapäälle kerralla kunnolla tehdystä työstä. Multaa on noin 50 senttiä isoissa alueissa, tyhjää tilaa peittää maisemointikangas ja kate. Kitkin tuntitolkulla aluetta ennen varsinaista perustamista. Kitkeminen ja leikkaaminen on ollut äärimmäisen helppoa. Rajalla on lukuisia erilaisia hortensioita ja purppuraheisiangervoja rentoina ryhminä. Kesän pastellinen ilme vaihtuu elokuusta eteenpäin mausteiseksi. Keltainen on taas tervetullut! 


Olen päässyt pihahommiin nyt päivittäin. Kyytiä ovat saaneet niin Kirsikkamäki, sora-alueet kuin sisääntulokin. Myös kanttausrauta on ollut kovassa käytössä. Elokuun ensimmäiset auringonsääteetkin yllättivät eilen. Oli tervetullutta vaihtelua tehdä hommia välillä ilman sadetakkia.


Aurinkoista ja leppoisaa sunnuntaita!

SHARE:

21 kommenttia

  1. Todella kaunista ja rehevännäköistä! <3
    Ei tosiaan uskoisi, että alue on melko uusi. Oot kyllä tehnyt perusteellista ja hyvää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa näkee kasvualustan merkityksen ja jakotaimien mahdin :D Onhan ne paljon nopeampia kuin kaupan pikkutaimet.

      Poista
  2. Kuvista hyvin näkee, kuinka kunnolla perustettu istutusalue kiittää tekijäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on. Ja se on vielä niin monivuotinen ilo, että kyllä se vaan kannattaa :) Keskeneräisyyttä kannattaa opetella sietämään. Tekee sitten kerralla kunnolla.

      Poista
  3. Kaunista! Hyvin tehdyt pohjatyöt helpottaa todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoito todella on ollut paljon helpompaa tämän kanssa, kuin joidenkin jo pihassa olleiden juttujen. Sekin helpottaa, että ei päästä aluetta rönsistymään vaan hoitaa vähän kerrallaan tasaisesti.

      Poista
  4. Upean rehevää. Niin se vain on, että kertaheitolla kannattaa uurastaa ja tehdä hommat kunnolla. Säästyy myöhemmin aikaa ja vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ihmeellistä miten muihin alueisiin säästyy enemmän aikaa, kun Kirsikkamäen kanssa ei tarvitse kääntää ja kuoputtaa koko ajan. Se edeltä alue oli ihan järkyttävä ja työläskin vielä.

      Poista
  5. Ooh, eipä uskoisi kirsikkamäen elävän toista kesää. Niin rehevää ja valmiin näköistä. Kun perustukset tekee kerralla kunnolla niin jää aikaa muuhunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakotaimet ponnistavat käsittämättömän paljon nopeammin kasvuun verrattuna samankokoisiin kaupan taimiin. Myös pensailla oli pari-kolme vuotta ikää, joten nekin olivat jo tosi kivan kokoisia.

      Poista
  6. upeita väriyhdistelmiä ja muotoja, todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polut ja käytävät ovat ihan ehdottomia näin puskaisassa puutarhassa. Olen tyytyväinen väreihin itsekin, vaikka yleensä tykkään hieman hillitymmästä meiningistä. Tai jotenkin kuitenkin päädyn aina väri-ilottelemaan :D

      Poista
  7. Tosi rehevää ja kaunista. Ei kyllä uskois että toisen vuoden piha. Kivoja värejäkin.
    Hyvää sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllätti minutkin, vaikka työkseni tätä teen. Tämä osa pihasta on kyllä aina yllättänyt. Se on täydellisen aurinkoinen ja suojainen. Sinne ei kuitenkaan paahda, eikä vesi seiso siellä. Muutama daaliakin on talvehtinut siellä.

      Poista
  8. Vautsi, mitä väriyhdistelmiä ja runsautta! Olisin mielelläni katsonut enemmänkin kuvia tuosta(kin) alueesta. Olisi aina mielenkiintoista nähdä koko alue ja juuri sommittelu kiinnostaisi enemmän itseäni. Siinä on paljon minulla opittavaa! Paransitko kasvualustaa jotenkin, miten?
    T Maarit Joensuusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä vaan itsekin sortuu vain muutamaan kuvaan ja lähiksiin (vaikka toivoo muiden blogeilta samaa mitä sinä minulta). Näkymät ovat aina haastavia kuvata. Itselleni blogi on visuaalinen väline. Menen mieluummin hyvät kuvat edellä. Kiitos kuitenkin palautteesta! Pidän sen mielessäni ja yritän vastata huutoon :)

      Poista
  9. Ompa kaunista teillä <3 Työn hedelmistä on niin ihanaa nauttia näin loppu kesästä! Piilotin juuri itsekin eilen hakkeen alle, Marjamäeksi ristimällemme alueelle, suuren rullan maisemointikangasta. Se on juuri sopivan väristäkin hakkeen alle, ei haittaa vaikka jostakin kohdin vähän pilkisteleekin. Alueen liuskoille käytin kuitenkin sanomalehteä, pääsevät perennat sitten aikanaan paremmin juurtumaan ja leviämään. Vaikka olen kyllä huomannut, että esim. lemmikki viihtyy ihan mukavasti tuon kankaan ja kuorikkeen päällä. Leviää ja kukkii kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamat kasvit todella viihtyvät katteen päällä. Malva on jo melkoinen riesa. Myös suikeroalpi yrittää sellaiseksi ryhtyä.

      Poista
  10. Tosi kaunista! <3 Mitä kaikkea sinulla kasvaa tuossa penkissä? Nyt taas itse huomaan, että pihalla alkaa näyttää näin elokuun lopulta jo kovin nuhjuiselta ja tylsältä - eli kaikki syksyllä kivalta näyttävät kasvit kiinnostavat kovin. Tosin ei siitä ole haittaa, vaikka olisivat koko vuoden hyvän näköisiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alue ei varmaan oikein aukea kuvissa. Takana ylhäällä tonti laidalal on saarekkeita joissa on pääosin erilaisia syys- ja pallohortensioita, purppuraheisiangervo 'Diaboloa', ruusuherukkaa ja lumipalloheittä.

      Alhaalla on valtava perennapenkki. En luettele kaikkia.... Syksyllä kestäviä (näkyy kuvissakin osa) kellopeippi (vaaleanpunainen ja valkoinen), sädepäivänhattu, kaunopunahattu (vaalpun ja valkoinen), sinipiikkiputki, alppipiikkiputki, tuoksumiekkalilja, malvat ja aitoukonhattu. Mulla kukkivat uudelleen ensimmäisen kukinnan jälkeen leikatut jaloritarinkannukset.

      Takana kaukana häämöttää keltaisena kultapallo.

      Tämä penkki kukkii varhaiseta keväästä pitkälle syksyyn. Kesän perennoista kukattomana hyvännäköisiä ovat vielä erilaiset keijunkukat, hopeahräkki ja mirrinminnttu. Tykkään myös keltaiseksi tuuleentuvasta särkyneestäsydämestä elokuussa. Niitä mulla on kolmen-viiden taimen ryhmissä niin, että ne ovat jättimäisiä.

      Toivottavasti sait näistä jotain irti. Tuossa oli vain osa lajeista. Tunnisteissa on Kirsikkamäki niin sieltä näkee sen eri vaiheita :)

      Poista
    2. Kiitos! :-) Tuossa oli paljon kiinnostavia lajeja.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig