perjantai 17. helmikuuta 2017

Esikasvatus, pistokkaat vai valmiit taimet

Kasvatin viime vuonna pienen pistokasarmeijan verran kesäkukkia. Pienet alut hankin Plantagenista, missä pistokkaita on yleensä tarjolla joka vuosi. Nyt puntaroin kannattiko? No kannatti ja ei...


Pistokkaiden kasvatus on hauskaa ja melko helppoa puuhaa. Jos haluaa päästä mukaan esikasvatuksen huumaan ja kouliminen mietityttää, ovat pistokkaat hyvä ratkaisu. Ne eivät kuitenkaan ole erityisen halpoja verrattuina kesäkukkiin, ja lajeissa ja yksilöissä on isoja eroja kasvun suhteen.


Valitsin tarkoituksella erikoisempia kerrattuja petunioita, joiden tiesin olevan arvokkaampia täysikasvuisina. Tämä kannatti. Yksilöistä valitsisin nyt vain ne valmiiksi kaikkein leveimmät ja pulleimmat. Kevään huumassa sitä napsii helposti muutakin mukaan. Niin minäkin tein. Ei olisi kannattanut. Niistä pistokkaista ei ikinä kasvanut niin isoja kuin pulleista pikkutaimista.


Entä ne lajit, mikä kasvoi parhaiten? Ehdottomasti pelakuut! Näissäkin oli koko eroja lopputuloksen suhteen, mutta pääsääntöisesti niistä tuli isoja ja komeita kaikista, kunhan muisti latvoa. Talvetin niistä suurimman osan, ja otan omat pistokkaat tänä vuonna. Selkeästi epätasaisinta kasvu oli kaikenlaisilla verbenoilla. Osa onnistui ja osa juroi. Muutamasta kasvoi luikeroita muotopuolia, vaikka latvoin ne. Ehkä en vain osannut, mutta kalliiksi kokeilu silti tuli. Jatkossa haen riippaverbenani myymälästä. 


Joskus kannattaa kasvattaa ihan vain kokemuksen vuoksi. Koska se on niin ihanaa.

Mukavaa viikonloppua!


SHARE:

18 kommenttia

  1. Juuri näin, ei voi tietää ellei itse kokeile. Omat pistokas kasvatukset eivät ole koskaan onnistuneet, paitsi pelakuut, joita hankin taas keväällä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2-3 euron taimi (kertaa pieni armeija) tulee himpun kalliiksi, jos kasvatus on epävarmaa. Pelakuut ovat kyllä aika varmoja.

      Poista
  2. Tätä samaa olen itse miettinyt. Omat kokemukset ovat aika ristiriitaisia. Toisaalta pistokkaiden kanssa oli hauska puuhailla, mutta minulla iso osa juroi. Valmiilla kasveilla saa varman, runsaan kukinnan ja tosiaan hinnassa ei valtavaa eroa ole. Tuo voisi olla hyvä ratkaisu, että hankkisi pelargoniat pistokkaina ja jättäisi muut väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse ihmetellyt sitä miksi pistokkaat ovat Suomessa niin kalliita verratuina täysikasvuisiin. Ero on vähän turhan pieni. Mä ostan muutaman erikoisemman pelakan tänä vuonna ja se on siinä :)

      Poista
  3. En ole mikään viherpeukalo mutta kummasti näin keväällä aina innostuu viherpeukaloinnista. Viimeiset 5 vuotta kun meillä on ollut kellari, olen talvettanut pelargonioita ja ottanut niistä pistokkaita. Paljon on ollut kesän alussa vihreää mutta kukkiminen on jäänyt loppukesään. Siitä huolimatta taas on monta ruukkua kannettu sisälle aloittelemaan kasvua. Tänä vuonna kokeilen tämmöistä aikaisempaa aloitusta.
    Samettiruusut eivät todellakaan ole lemppareitani mutta koska niiden (esi)kasvatus on niin helppoa ja koska haluan paljon kukkasia pihalle, aion taas laittaa muutaman pussillisen siemeniä itämään. Nykyisin kylvän vain jättiläissamettikukkia ja niitä ihan minejä. Varsinkin mineistä tuli kivannäköisiä puskia viime kesänä.
    Ja nämä itsekasvatetut ovat vain pieni osa siitä mitä lopulta kannan kotiin puutarhamyymälästä. Vaikka aina lupailenkin että nyt ei mopo karkaa käsistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. TOsin tiedän ostavani paljon. Koen, että köynnöksiä kasvattamalla itse on säästänyt eniten.

      Poista
  4. Tämä vahvisti käsitystäni, ettei pistokkaat ole halpoja, tätä nimittäin olen epäillyt. Kannatan siemenistä kasvattamista tai ainakin se on edullisinta. Edullisimmat siemenpussit olen ostanut 0.4€ ja hyvin pelittää ja pussista saattaa jäädä jopa seuraavalle vuodelle. Ei tule yhdelle taimelle hintaa juuri mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vähän maksaakin harrastuksen ilosta. Mutta jos oikeasti tavoittelee määrää pienellä kustannuksella päätyisin suorakylvöihin ja esikasvatukseen :)

      Poista
  5. Minusta itse siemenestä kasvatetut ovat kuin omia lapsia, ja pistokkaat ottolapsia ;D Joskus arveluttaa että jos haluaa vain yhden tai pari kappaletta jotain tiettyä lajia, kannattaako silloin ostaa koko siemenpussia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee.... Hyvä vertaus! Ja totta tuo siemenpussihommakin. Kyllä mulla tuppaa menemään niin, että kylvän koko pussin saman tein :D

      Poista
  6. Sama juttu, pelakuun pistokkaita uskallan hankkia, mutta esimerkiksi jättiverbenan pikkutaimet jotka näyttivät olevan pistokkaista lisätty, eivät oikein ihastuttaneet. Muutama hassu huittu ja kukinta tosi myöhään syksyllä. Ja kalliita olivat. :) Olin myös viime vuonna utelias ja tilasin netistä yhden kesäkukka-amppelin ihan kokeeksi. Saadessani paketin, oli monet rönsyistä katki ja eipä se raasku koko kesässä ioksi amppeliksi kasvanut. Ihan tavallisesta rautakaupastakin löytää parempia taimia, totesin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua millä ne yritykset elää, jotka lähettää raaskuja. Toisaalta ne hyväksi havaitut porskuttaa hyvin. Mä taidan satsata taas noihin erikoisempiin pelakoihin. Nyt näyttää ekaa kertaa siltä, että mun villipelargonit selviää talvesta.

      Poista
  7. Minä olen lisännyt vain pelakoita pistokkaista ja muuten vannoutunut siemenestä kasvattaja :) Mutta mukavaa se on aina joka kevät jotakin uuttakin kokeilla, mitä nyt sattuu eteen milloinkin tulemaan. Tämä kevät mulla näyttää ehdottomasti olevan perennojen kevät, sillä kesäkukkien siemenet on ihan kokonaan vielä kylvämättä. Jopa keijunmekko jäänyt kylvämättä, vaikka sitä minulla on ollut joka kesä jo monen vuoden aikana. Vielä olisi tilaa pöydällä, vieläköhän nuo kerkiäisivät ;)
    Kaunis uudistunut ulkoasu muuten sinulla blogissasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen suunnittellut tälle kesälle lähinnä ulkokasvatuksia. On sisälläkin jotain, mutta jotenkin olen vielä vähän kohmeessa. Kyllä se kuitenkin tästä pian lähtee kuten aina :D

      Mä olen kasvattanut onnistuneesti tammikuussa esikylvettäviä köynnöksi vielä myöhemminkin. Kokeile ihmeessä. Ja kiitos! Tykkään ulkoasusta itsekin tosi paljon.

      Poista
  8. Kokeileminen on kivaa!!!! Mutta on jotenkin lohduttavaa lukea täältä, että ammattilainenkin voi epäonnistua. Se antaa itsellekin toivoa... Kaikki harrastaminen maksaa, oli se sitten jääkiekko tai puutarhurointi. Minä hain tänäkin vuonna pelargonien pistokkaita Plantagenista, mutta yritän ottaa niitä omistakin. Syksyllä otin petunioista ja ruusuliisasta pistokkaita, jotka sain ilokseni talvetettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ärsyttää joskus, kun joku ihmettelee tähän kuluvaa rahaa (vaikka toki mietin sitä itsekin välillä). Mutta harrastaminen maksaa. Ja tää on mun ainoa iso harrastus.

      Mä yritän laittaa tänne aina mun mokat ja epäonnistumiset. Tuskin kellään menee ihan joka asia putkeen. Sen esittäminen on vaan hölmöä ja luo muille paineita.

      Ja hieno onnistuminen talvetusten kanssa! Mulla talvehti suurin osa kaikesta mahdollisesta. Onnistuin ilmeisesti tappamaan mustasilmäsusannan viime viikolla liialla kastelulla ja kyllä sapettaa. Oma moka sekin :D

      Poista
  9. MInä ostin viime vuonna tarjouksesta kurjenpolven pistokkaita a 1 euro. Syksyllä olivat kasvussa, saa nähdä, miten nyt keväällä. Yleensä kurjenpolvet ovat aika petoja kasvamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi on musta löytö! Ne on ihania, kasvaa hyvin ja saakin musta levitä. Mä sain Marialta viime vuonna pistokkaita ja jessus miten ne röyhähti kasvuun. Ihana kasvi!

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig