lauantai 30. kesäkuuta 2018

Upeat jättiverbenat

Jättiverbenat ovat tänä kesänä täydellisen kukkaisia ja tuuheita. Jopa hieman tavallista enemmän. Nämä soreat kaunottaret toimivat meillä tilanjakajana pikkuterassilla, johon pääsee parvekkeelta portaita alas. Terassilta puolestaan on kulku puutarhaan ja isolle oleskelualueelle. Koska terassin ympärillä on kivituhkaiset kulkuväylät, on kiva, että kukat terassilla ovat näyttävät. Ja mikä olisi parempi vehreyttäjä kuin jättiverbena?


Laitoin joku kesä sitten ensimmäiset jättiverbenani juuri tälle paikalle. Tiedättehän, juuri sille täydelliselle paikalle. On hämmästyttävää miten nopeasti sitä kangistuu kaavoihinsa, kun löytää jotain ihanaa. Mutta tiedän, että en ole asian kanssa yksin. Kesä ja puutarha ei vain enää tunnu samalta, jos pikkuterassilla ei ole jättiverbenaa. Tämä ei tietysti suinkaan ole pihan ainoa must have-kasvi. Lähes jokaiselta harrastajalta löytyy vastaava. Kutsun näitä kasveja kesän tuojiksi. 


Viime kesänä ruukuissa oli perinteistä jättiverbenaa. Päätin kuitenkin hommata tänä vuonna 'Lollypop'-lajiketta, joka näyttää aivan samalta lajilta, mutta on huomattamasti matalampi. 70-senttinen ja hyvin haarautunut lajike on juuri täydellinen tähän. Lajikkeen taimia olen nähnyt myynnissä ainoastaan Mustila Puutarhan-myymälässä. Sieltä nämäkin ovat. 


Pikkuterassi on pihan paahteisin paikka. Muut kasvit ovat usein hätää kärsimässä, mutta jättiverbena säilyy kauniina, vaikka aurinko porottaa multatilan jo päivässä rutikuivaksi.  Kasvi ei suotta ole suosikkikesäkukkani. Myös lajikkeen nimi kannattaa painaa mieleen. Jättiverbena on myös kiva esikasvattettava.


Esikasvatuksen alkuunkaan ei ole enää kuin puoli vuotta!

SHARE:

1 kommentti

  1. Ehdottomasti jatkoon <3
    Olen vasta tänä kesänä löytänyt siemenistä kasvatettavat kesäkukat ruukuissa. Ensi vuonna olen villi ja laitan sipuleita ja siemeniä :D

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig